Tykkään aloittaa blogitekstit tai kolumnit pienellä kehyskertomuksella, joka on yleensä jokin muisto eletystä elämästä. Useimmiten ensin on noussut mieleen juuri tuo muisto ja siitä on sitten pälkähtänyt mieleen kirjoittaa asia talteen. Joskus homma menee myös toisin päin ja kaivelen mielen sopukoista tarinoita, jolla voin johdatella lukijan käsiteltävän aiheen pariin. Tällainen volttilähtö helpottaa minua tyhjän paperin syndrooman selättämisessä. On helpompi kirjoittaa aluksi jotain asian laidalta ja edetä sitten kohti ydintä. Kehystarinoinnin jälkeen on usein jo melkein puolet palstalle varatusta sanamäärästä käytetty.
Tehokkaampaa olisi tietysti mennä suoraan asiaan, mutta eipä meitä tehokkuuteen ja tiiviiseen ilmaisuun ole varsinaisesti kasvatettu. Alakoulun ensimmäisissä ainekirjoituksissa tuotoksen laatua mitattiin lähinnä sivumäärissä eikä tavoitteet juuri muuttuneet myöhemminkään. Sanonnan mukaan sitä saa mitä mittaa. Koulujen printterit ovat vuosien saatossa suoltaneet miljoonia kiloja varsin kevyttä tekstiä. Sisältöä on tuotettu kaiken maailman kehyskertomuksilla, puppulausegeneraattoreilla ja pitkillä lainauksilla. Joku tunnollinen on saattanut oppia samalla kirjoittamaankin, mutta moni meistä on oppinut lähinnä täyttämään tyhjää tilaa.
”Jos vertailemme lyhyesti asiaankuuluvia ilmiöitä, huomaamme, että pelastustoimi panostaa interaktiivisuuteen ajattelematta yleisesti sovittuja ja toimiviksi todettuja organisaatio- ja johtamismallin muodollisuuksia.” (Ymmärsitkö? En minäkään. Tämä lause onkin tuotettu puppulausegeneraattorilla)
Pelastuslaitokselle kantautuu aina ajoittain palautetta meidän tuottamista asiakirjoista. Palotarkastuspöytäkirjan riveiltä tai rivien väleistä ei saada selkoa siitä, mitä toimenpiteitä on vaadittu tai mihin lakiin vaatimukset perustuvat. Moni on tuskaillut myös itsearviointilomakkeiden kanssa. Yksi mummo ilmoitti minulle, että hän näkee lomakkeesta vain otsikon, mutta ei oikein ymmärrä sitäkään. Paljon paremmin ei mene muilla viranomaisilla. Valtioneuvoston taannoinen tiedote hallituksen budjettiriihen tuloksista oli klassinen esimerkki siitä, miten virkakielellä yksinkertaisetkin asiat voidaan sanoa monimutkaisesti. Välillä meinaa aivoihin iskeä suonenveto, kun tekstien punainen lanka on saatu sotkettua niin sykkyrälle.
Olen itse aina tuskaillut oman rönsyilevän ilmaisuni kanssa. Keväällä osallistuinkin selkokieli-koulutukseen löytääkseni keinoja kirjoitusten kiteyttämiseen. Kurssilla jouduimme muokkaamaan aiemmin tuottamiamme tiedotteita sisällöltään, sanastoltaan ja rakenteeltaan yleiskieltä ymmärrettävämmäksi. Oli yllättävää huomata, miten paljon läskiä lauseista saatiin karistettua sisällön kärsimättä. Yksinkertainen ei välttämättä ole kaunista, mutta tiedottaminen ja kaunokirjallisuus ovat kaksi eri tyylilajia. Tekstien ymmärrettävyydestä hyötyvät kaikki. Erityisen tärkeää ja jopa välttämätöntä se on niille, joilla on jokin vamma tai toimintarajoite.
Saavutettavuusdirektiivi ja sitä seuraava lainsäädäntö edellyttää myös pelastuslaitoksia tekemään digitaaliset palvelut helposti saavutettaviksi. Eiköhän tämän remontin yhteydessä tarkastella ihan kaikkea kirjoittamistamme aina some-postauksista ensihoitokertomuksiin? Pelastusopiston opettajille heitän myös haasteen: voitaisiinko jatkossa koulutehtävien ohjeistuksessa kannustaa mahdollisimman ytimekkääseen ja ymmärrettävään raportointiin. Einsteinin on antanut meille hyvän ohjeen: Niin yksinkertaisesti kuin mahdollista, mutta ei yhtään sitä yksinkertaisemmin.
Haiku
Viranomainen:
Kirjoitat usein liikaa.
Yksinkertaista!
Mikko Puolitaival
