Rauman pitsihölkkä 2014

Pitsiviikko

Raumalla järjestetään perinteisesti heinäkuun lopussa ns. pitsiviikko. Vastaavia teemaviikkoja vietetään Suomessa paljon ja niihin liittyy monenlaista markkinaa ja meininkiä. Usein näistä tapahtumista voi olla vaikea löytää yhteyttä itse alkuperäiseen ajatukseen... Silakkamarkkinoilta saa etsimällä etsiä silakoita eikä pitsiviikollakaan yleensä pukeuduta pitsiin. Metrilakua ja piraattilippiksiä löytyy kyllä, mutta niiden nimillä olisi vähän huono markkinoida kaupunkitapahtumia... No pitsiviikosta puhuttaessa täytyy kyllä sanoa, että viikon aikana myös pitsiasiat ovat tapetilla. Tästä täytyy antaa erityistä tunnustusta lajia intohimoisesti harrastavalle Tarmo Thorströmille, joka mm. fillaroi kaupungin kaduilla ja antaa halukkaille mahdollisuuden kokeilla pitsin nypläystä!

Pitsin nypläystä en ole koskaan päässyt kokeilemaan, mutta yhteen viikon tapahtumista kuitenkin osallistuin - nimittäin pitsihölkkään! Näilläkään karkeloilla ei ollut mitään tekemistä pitsin kanssa, mutta pitäähän pitsiviikolla järjestettävän juoksukisan nimi olla pitsihölkkä! Pohdiskelin kyllä käyttäväni jotain teemaan sopivaa kisapukua, mutta en valitettavasti löytänyt kaapista kuin yhdet sopivat pitsilegginsit (Ostin ne joskus tosi kylmällä kelillä Lidlistä, kun pitkät kalsarit oli jääneet kotiin ja pakarat meinas paleltua) En kuitenkaan käyttänyt niitä, koska keli oli niin kuuma! 

Pitsihölkkä

Tapahtuma järjestettiin siis pitsiviikon lauantaina 26.7. ja oletettavasti kisa tullaan juoksemaan myöhemminkin samana viikonloppuna. Hermokeskuksena toimi Lähdepellon liikuntakeskus ja lähtö hiekkakentältä tapahtui klo 12:00. Paikalla oli ilahduttavan paljon (n. 50-60) juoksijoita, mutta tuttuja en juuri bongannut. Kisassa oli nuorille ja aikuisille suunniteltu 7 km reitti, joka kulki kaupunkialueella kiertäen UNESCON maailmanperintökohteen Vanhan Rauman katujen kautta. Lapsille oli varattu 2 km:n pyrähdys kuntoradalla. 

Kovaa kyytiä Vanhan Rauman kaduilla

Lähdin kilpailuun juoksemaan ensimmäistä kunnon lenkkiäni triathlonin jälkeen. Jalat tuntuivat alkuverryttelyssä hyviltä toipuneen edellisen viikonlopun rasituksista oikein hyvin, joten alusta asti pystyin pitämään reipasta vauhtia. Reitti kulki Lähdepellolta suoraan Monnankadun kävelytietä pitkin kohti keskustaa. Kaksi juoksijaa lähti heti alussa omille teilleen, enkä uskaltanut yrittää beesiin. Vauhti olisi varmaan alussa riittänyt kärjen imussa roikkumiseenkin, mutta noutaja olisi korjannut myöhemmin. Pidimme siis omaa n. 3:45 min/km vauhtia jonkun ulkopaikkakuntalaisen kanssa vuorotahtiin vetäen. Pärskän uimaranta ja 8-tiekin jäivät nopeasti taakse ja pian olimmekin jo Vanhan Rauman kaduilla. Teitä ei ollut mitenkään suljettu kisaa varten, vaan juoksimme muiden markkinavieraiden ja -kojujen keskellä. Ajolinjojen kanssa piti olla tarkkana ettei tullut törmäyksiä... Fiilis oli vähän sama kuin jossakin agenttifilmin kohtauksessa, jossa juostaan vihollista karkuun pitkin basaareja. En käyttänyt kilpailijoiden hidastamiseen perinteistä keinoa - hedelmäkojun kaatamista reitille - vaan pitäydyin rehellisissä keinoissa. 

Vanhasta Raumasta päästyämme aloin miettimään taktiikkaa millä rinnalla juoksevan vastustajani saisi nujerrettua. Vanhan hautausmaan kohdalla jättäydyin hänen selkänsä taakse puuskuttaen raskaasti ja annoin ymmärtää että olen nitkahtamaisillani. Vauhti hiljeni ehkä hieman, mutta takana ei näkynyt uhkaajia. Tulin beesissä Monnankadun Salelle saakka, jonka jälkeen löin pienemmän silmään ja repäisin reilun kymmenen metrin kaulan jatkaen hieman aiempaa reippaammalla tahdilla. En kuitenkaan saanut kaveria nujerrettua vaan ero säilyi samana. Kisaa oli vielä jäljellä ainakin pari kilometriä ja jaloissa painoi jo ihan kunnolla... Säikähdin että tulikohan valittua väärä taktiikka! En uskaltanut vilkuilla taakse, koska se olisi paljastanut vastustajalle pelkoni. Väänsin kasvoni kisairvistykseen ja puuskutin kuin pikajuna, nyt ilman mitään teatteria. Monnankatu tuntui nyt jotenkin tavallista pidemmältä. Tiesin kaverin tulevan jossain lähettyvillä, vaikka tossujen läiskettä ei enää kuulunutkaan. Kodisjoentien alitukseen rullatessa uskalstin vihdoin vilkaista taakse ja silloin tiesin että pronssimitali on minun, ellei jotain vallan ihmeellistä tapahdu. Vielä Lähdepellon parkkipaikan läpi ja kierros kentällä. Viimeisessä mutkassa ero oli jo noin sata metriä ja pääsin lopussa tuulettelemaan rauhassa kohti maalisuoraa. 

Movescountin tietoja

Maalilinjan ylitin ajassa 25:18 ja kuulin sijoittuneena miesten yleisen sarjan kakkoseksi, vaikka edelläni oli laskujeni mukana kaksi juoksijaa. Kisan kovin juoksija oli kuitenkin M18 sarjassa juossut Kalle Linnasaari joka kellotti ajan 24:14. Kova suoritus nuorelta kaverilta! 

Lähdepellolla on kiva käydä kisojen ja treenienkin jälkeen suihkussa ja vaihtamassa kuivat vaatteet päälle. Kävinkin hoitamassa kyseiset huolto-operaatiot heti alta pois. Odottelimme vielä viimeiset juoksijat maaliin ennen kuin sijoitus- ja arvontapalkintoja alettiin jakamaan. Viimeisten joukossa maaliin tuli polttariporukka ja kuuluttaja tietysti haastatteli polttarisankarin tuoreet kuulumiset kisan jälkeen. Juoksu oli mennyt hienosti, eikä siinä mitään, mutta haastattelussa kävi hauskasti ilmi, että häät oli itse asiassa järjestetty jo ajat sitten. Parempi siis myöhään kun ei milloinkaan.... Niin polttareiden kuin blogipostauksienkin kanssa :)

Kilpailujärjestät olivat hommanneet mahtavat palkinnot, eikä niiden jakamisesta meinannut tulla loppua ollenkaan. Itsekin sain 8 euron osallistumismaksulle vastinetta enemmän kuin koskaan aiemmin. Tai voitin mä lapsena Ylöjärven ympäripyöräilyn arvonnan pääpalkinnon, mutta se oli naisten pyörä ja meni äitille.. Ei siis paljoa mieltä lämmittänyt. Nyt kuitenkin sain pitää Fiskarsin
veitset ja muut hienoudet ihan itsellä ja kovassa käytössä ovatkin olleet!



Ensi vuonna tulen taas ehdottomasti mukaan, jos vaan aikataulut sopii. Meinaan kyllä silloin pukea jotain pitsistä päälle. Pitää vaikka kysyä saisiko Tarmon "kärmes" pitsikravattia urheilupaitaan printattuna?

Pitsihölkkä 2014 tulokset

ps. Järjestäjälle vinkiksi: Tulevaisuudessa kannattaa ehkä suorittaa arvonnat heti kilpailijoiden startin jälkeen. Kaikilla ei ole aikaa jäädä kisan jälkeen odottelemaan, että osuuko omalle kohdalle voittoa. Vaikka tietysti tässäkin tavassa on omat hauskat puolensa...

Arvontapalkintojen jakoa

Joroisten puolikas 2014

Maratonraportti triahtlonista

Näin joulun alla kylmän myrskytuulen puhaltaessa ulkona on mukava palata muistoissa viime kesään ja sen lämpimimpiin hetkiin heinäkuun lopussa. Tuolloin osallistuin ensimmäistä kertaa Finntriathlonin järjestämään legendaariseen Joroisten puolitriathloniin. Tässä hieman tarinaa Joroisten puolimatkasta, sekä siihen valmistautumisesta.

Triathlonkärpäsen puraisun jälkeen olen päässyt paitsi treenaamaan uintipyöräilyjuoksua, niin myös kilpailemaan leikkimielisesti muutaman kerran. Ennen Joroisten kisaa olin osallistunut Narvitriathloniin 2013, Nastolan perusmatkaan 2013, sekä Narvitriathloniin 2014. Joka reissulla olen oppinut jotain tästä hienosta lajista, eikä Joroisten kisa tehnyt poikkeusta säännöstä. Varsinkin kisaan valmistautuessa tuli vastaan paljon uusia asioita, joten kirjoittelenkin tässä raportissa kisavalmisteluista varmaan yhtä paljon, kuin itse urheilusuorituksesta.

Ilmoittautuminen

Syksyllä 2013 kännykän kalenteriin asetettu hälytys muistutti minua Finntriathlonin puolimatkan kisan netti-ilmoittautumisen alkamisesta. Kaverini oli vinkannut, että ilmoittautuminen kannattaa jo muutaman viikon sisällä nettilinkin auettua, sillä kilpailun suosio on ollut nousussa. Päätin hoitaa asian pois päiväjärjestyksestä samantien... Onneksi, sillä kilpailu täyttyikin ennätyksellistä vauhtia - alle vuorokaudessa. Suosio taisi yllättää myös järjestäjät, sillä ilmoittautumisjärjestelmästä loppui potku kesken ja sivut tökkivät pahasti. Monet olivat epävarmoja siitä olivatko päässeet mukaan listalle ja keskustelu netissä kävi kuumana.

Valmistautuminen

Talvi ja kevät kuluivat treenaillessa ja varsinkin uinti- sekä pyöräilykunto paranivat mukavasti. Kesäloman myötä valmistautuminen kuitenkin hieman lässähti... Loma kului pääasiassa riippumatossa löffäillen ja lapsia hoitaen. Kisaviikolla innostuin vielä mökillä syömään grillillisen lihaa eri muodoissa, mikä osoittautui huonoksi ideaksi. Tavara ei lähtenytkään normaalisti kiertoon, vaan jäi jonnekkin suolen mutkaan muhimaan. Vatsa tuntui ja näytti siltä että olisin vähintäänkin viidennellä kuulla raskaana,

Alunperin tarkoituksena oli lähteä reissuun treeni/työkaverin kanssa, mutta hänelläkin oli valmistautumisessa omat ongelmansa ja hän päätyi perumaan osallistumisensa. Itse päätin reissuun kuitenkin lähteä ja ilokseni koko perhe lupautui lähtemään mukaan.

Joroinen kutsuu

Lähtöpakkaaminen on aiemmin aiheuttanut hieman stressiä, mutta muutaman kisan kokemuksella se sujui jo mukavasti. Kun kalusto oli kasassa ja niin suuntasimme karavaanin kohti itää ja piiiitkän ajomatkan jälkeen saavuimme lopulta Joroisiin. Matkalla olin soitellut paikalliselle paloasemalle siinä toivossa että vaunun voisi parkkeerata heidän tontilleen, mutta tilaa ei valitettavasti pienen aseman pihalta löytynytkään. Camping-alueelta ilmoitettiin savolaisen lupsakkaan tyyliin, että "kyllähän tiällä on hyvinnii tillaa, mutta teiän pittää uotella iltaan koska riatlonikisojen vuoksi tiet on sulujettuina".  Tiesulkujen vuoksi ajoimmekin ensin vaunun kanssa Joroisten keskustaan hakemaan kisakeskuksesta vaihtopussukoita, kisanumeroita ja muuta tarpeellista tilpehööriä. Tämän jälkeen odottelimme vielä hetken aitojen takana ennen kuin pääsimme ajamaan muutaman kilometrin päässä olevalle leirintäalueelle. Alue vaikutti melko askeettiselta, mutta palvelu oli erinomaista, eikä hintakaan päätä huimannut. Sopivan paikan löydyttyä leiri oli nopeasti pystyssä ja pian olimme jo syöneet ja muksut pulikoivat Valvatusjärvessä tuhansien simpukoiden seassa.

Kisavalmistelut

Joroisten kisassa haasteita valmistautumiseen (ja kisojen järjestämiseen) aiheuttaa se, että lähtöpaikka ja kisakeskus (jossa T2 ja maali sijaitsevat) ovat eri paikassa. Niinpä jouduinkin lähtemään uudestaan autolla keskustaan viemään juoksukamoja vaihtopaikalle. Lisäksi kävin kuuntelemassa pakollisen kisainfon ennen kuin palasin takaisin leiriin. Kello oli jo paljon joten jouduin jatkamaan suoraan pyörän katsastukseen. Fillarin katsastajana toimi tuttu kaveri. Rauman Intersportin kauppias Lassi Ikonen, joka on itsekin innokas pyöräilijä. Hän tsekkasi kypärän, jarrut sekä kisanumerot ja toivotti rutkasti kilpailuonnea. Jätin pyöräni telineeseen kaltaistensa joukkoon, enkä muuten koskaan ole nähnyt yhtä montaa kilpapyörää samalla kertaa. Siinä oli aikamoinen omaisuus hiilikuidun, teräksen ja kumin muodossa kentällä.

Lähtöpaikalta oli leiriin noin puolen kilometrin matka, mutta kävin vielä matkalla selvittelemässä missä raviradan parkkipaikka sijaitsee. Leirintäalueelta ei nimittäin olisi kilpailun aikana autolla mitään asiaa pois tiesulun vuoksi. Parkkis löytyi ja köpöttelin vaunulle, jossa vielä oli edessä pieni yöuinti, teippaukset ja iltapala. Mietin että aika säätöä... Olo tuntui väsyneeltä jo pelkästään järjestelyjen vuoksi. Ja masu oli tukossa edelleen.

Vaikka fiilis illalla olikin väsynyt, niin aamulla näytti jo paremmalta. Keli vaikutti hyvältä ja turvoksissa olevaa vatsaa lukuunottamatta, kaikki tuntui olevan kunnossa. Koska leirintäalue sijaitsi lähellä lähtöpaikkaa, ei meillä ollut mitään kiirettä vaan saimme hoitaa aamutoimet rauhassa. Söin aamupalaksi muroa, vaaleata leipää, kahvia ja kuntojuomaa. Kävin vielä viemässä autonkin raviradalle ennen teiden sulkemista ja silti jäi hyvin aikaa ennen starttia. Loppuun asti pohdin mikä olisi paras tapa hoitaa pyöräilyn juomahuolto. Minulle oli kisainfossa tullut yllätyksenä, että huoltopisteistä saa valmiiksi täytetyt pullot tyhjien tilalle. Päätin että täytän ennen lähtöä aeropullon omalla kuntojuomalla ja otan matkalta lisää juotavaa kun tankki tyhjenee. Näin saan muutaman uuden juomapullon eikä tarvitse kuljettaa ylimääräistä juomaa (painoa) mukana koko matkaa.


Lähtöpaikalle

Hyvissä ajoin ennen starttia lähdimme kävelemään uinnin lähtöpaikalle. Keli lämpeni kovaa vauhtia ja vaikka oli vielä aamupäivä, niin lämpötila taisi olla jo yli 25 astetta. Kävin kiinnittämässä juomapuollon pyörään ja viemässä vaihtopussukan rekkiin odottamaan. Kun lähtöön oli noin puoli tuntia päätin aloittaa varuisteiden pukemisen. Uimalakkia ei kuitenkaan löytynyt mistään, vaikka juuri ennen lähtöä olin sitä vielä vaunulla pyöritellyt käsissäni! Ei auttanut kuin lähteä nopeasti leirintäalueelle sitä hakemaan. Lakki löytyi onneksi vaunusta ja juoksin takaisin alueelle. Tulipahan samalla hoidettua asianmukainen alkulämmittely. Lähtöpaikalla sain kuulla perheeltäni hieman kuittailua tavaroiden hukkaamisesta. On kuulemma joskus aiemminkin käynyt samoin?

Nyt ei enää ollut pahemmin aikaa odotella, vaan märkäpuku piti vetää nopeasti niskaan, etten myöhästyisi lähdöstä. Puvun repiminen hikisen kropan päälle oli hieman tuskaista, mutta selvisin siitä jotenkuten neopreeniä rikkomatta. Onneksi oli muovipussi varattuna hihojen ja lahkeiden pukemisen helpottamiseksi. Jännitys alkoi jo hieman nousta, mutta vielä muistimme sentään ottaa perhekuvan ennen kuin suunnistin odotuskarsinaan. Vaihtovaatteet jätettiin  vielä pussukassa rekka-autoon, jotta maalissa olisi jotain kuivaa päälle pantavaa.

Kilpailuun lähetettiin ensin kovimmat menijät ja tämän jälkeen ikäryhmät portaittain. Vilahdukselta pääsin näkemään myös pääministeri Stubbin rannassa ennen starttia. Vaikka kisan jälkeen hän paljon saikin kuraa twiittailustaan, niin itse kyllä arvostan hänen antamaa esimerkkiä... Niin urheilukentillä, Twitterissä, kuin politiikassakin. Uskon ettei triathlon olisi Suomessa saavuttanut tällaista suosiota ilman Stubbin lobbausta.

Tulppa ja startti

Ennen kuin itse pääsin veteen, sattui lähtöalueella vielä yksi hauska tapaus. Norkoilin odotusalueen ja lähtöalueen välisellä aidalla, kun lähtövuorossa olevan ryhmän kilpailija sanoi minulle, että hänellä taisi korvatulppa solahtaa vähän liian pitkälle. Vilkaisin korvaan ja totta tosiaan... Sieltä pilkotti vain pieni silikoninen tappi. Yritin saada siitä sormilla otetta, mutta turhaan. Tappi oli niin syvällä ettei siitä saanyt edes kynsillä kiinni. Otin maasta avuksi kaksi puutikkua ja yritin käyttää niitä pinsetteinä. Nyt sain jo otteen, mutta tulppa oli niin tiiviisti korvassa etten useista yrityksistä huolimatta saanut sitä vedettyä pois. Katsomon puolelta seurattiin tätä operaatiota kiinnostuneena ja joku nainen tarjosi instrumentikseni hiuspinniä. Pinnin avulla sain lopulta riittävän tiukan otteen tulpan päästä ja sieltä se lopulta lumpsahti esille koko komeudessaan. Tulppa oli niin iso, että oli varmasti painanut aika tiukasti tärykalvoa vasten. Kun sain tulpan irit tämä itselleni tuntemattomaksi jäänyt triatleetti huokaisi helpotuksesta, kiitti ystävällisesti, veti lakin päähänsä ja säntäsi muiden mukana järveen. Toivottavasti kisasi sujui hyvin :)

Uintiosuus

Tuon korvatulppaoperaation myötä unohdin oman jännitykseni ja pienen kastautumisen jälkeen odottelin levollisena starttikäskyä. GPS:n olin laittanut päälle jo aikaisemmin ja muutamasta aikaisemmasta mokasta johtuen odottelin lähtökäskyä sormi kellon start-napilla. Lähtöpaikan valitsin ryhmän keskivaiheilta. Uinti on ehdottomasti heikoin lajini triathlonissa ja tavoitteeni oli puolimatkalla selvitä siitä edes jotenkin kunnialla. En siis lähtenyt hätiköimään, vaan yritin rauhassa uida omaa uintia. Tämä onnistui oikeastaan aika mukavasti... Tuntui itseasiassa mukavalta olla vihdoin vedessä helteisen odottelun jälkeen. Alkumatkasta oli ahdasta niin kuin aina, mutta sekaan mahtui hyvin eikä mitään haavereita päässyt tapahtumaan. Itse uin vaparia ja niin onneksi muutkin. Välillä jouduin hieman vaihtamaan rytmiä, kun oma hengitystahti tuntui olevan synkronoituna vieressä olevan kaverin läiskyttelyyn. Ensimmäisen suoran puolivälin jälkeen alkoi tilaa olla jo enemmän. Välillä joku tuli rinnalle ja välillä jopa itsekin ohitin kanssauimareita. Ekalla kääntöpisteellä vilkaisin kelloa ja olin muistaakseni ihan tyytyväinen vauhtiin. Takasuoralla, noin kilometrin kohdalla, alkoi näkymään edellisen ja seuraavan ryhmän uimareita. Nopeimmat torpeedot menivät vaparilla heittämällä ohi ja itsekin jouduin katsomaan linjoja etten uisi hitaampien päälle. Sammakkouimareiden ohituksissa meinasin saada muutaman kerran kantapäästä, mutta tuurilla selvisin ilman tyrmäystä. Viimeisen käännöksen loppusuoralle otin ihan poijun vierestä. Pyrin muutenkin mahdollisimman suoraan ja lyhyeen uintireittiin. Jännä huomata miten helposti suunnasta voi erehtyä. Välillä joku ui melkein 45 asteen kulmassa sivuun suoralta reitiltä. Onneksi apupoijut ja ryhmä auttavat hyvin suunnan pidossa, jos niitä vain huomaa hyödyntää. Loppusuoran puolessa välissä sain osuman sammakkopotkusta, mutta onneksi vain olkapäähän. Pian rantaan oli enää viisikymmentä metriä. Näin ihmisiä mutta en kuullut mitään, koska korvat olivat tukossa. Lähellä rantaa luulin että jalat ottaisivat jo pohjaan, mutta olikin vielä syvää. Seuraavassa kisassa pitää uida niin pitkään että pohja näkyy tai tuntuu. Nousin ylös vedestä, hain kassin mukaan ja säntäsin vaihtoalueelle. Matkalla riisuin lakin ja tulpat pois, valitsin vapaan kohdan alueelta ja heitin kamat maahan. Puku on helpompi riisua, kuin pukea ja vaihto sujui hyvin. Pyyhin pyyhkeellä jalat kuivaksi, vedin sukat ja kengät jalkaan sekä kypärän ja lasit päähän. Kompressiosäärystimet minulla olikin puettuna jo valmiiksi märkäpuvun alle.Vaihto meni mielestäni ihan hyvin mutta aikaa en osaa sanoa, koska chippi ei tallentanut minun  tarkkaa uintiaikaa. Aikaa meni noin 40 minuuttia mihin olen ihan tyytyväinen, sillä tavoitehan oli selvitä pinnalla vaihtoon.

Pyöräily

Joroisissa pyörien säilytys on lähellä vaihtopaikkaa, eikä mitään välijuoksuja tarvitse tehdä. Alue oli jo aika tyhjä minun tullessa hakemaan fillaria, mutta se oli odotettavissakin tällä uintivauhdilla. Vaihtoalueelta noustiin pyörää taluttaen pieni mäki ylös, jonka jälkeen sai nousta pyörän päälle. Kellosta tarkkailin vauhtia ja pidin sen alussa 33-35 km/h välillä. Ohittelua tuli tosi paljon. Mietinkin jo että ajanko liian lujaa, mutta totesin että näinhän se on huonolla uimarilla mennyt aiemmissakin kisoissa. Päätin pitää rennon fiiliksen, mutta reippaan vauhdin. Kyseessä oli kuitenkin kisa, eikä sinne himmailemaan oltu tultu. Kun ensimmäisen kerran naukkasin kuntojuomaa oli nieleminen jotenkin tosi vaikeaa.. tuntui niin kuin ilmaa olisi mennyt mahaan yhtä paljon kuin juomaa. Tällaista tuntemusta ei ole ollut aiemmin.

Lämpötila oli jo jossakin 30 asteen tietämillä ja join nestettä säännöllisesti - noin 5-10 min välein. Geeliä otin puolestani aina puolen tunnin välein. Geelinä minulla oli lempigeelini Maximin kolmen annoksen korkillinen pussi. Vaikka olin pyöritellyt korkit jo löysäksi, niin kädet olivat avausoperaation jälkeen ihan tahmassa ja liimautuivat kiinni aerokahvoihin. Suolaa otin pikku pussista pari kertaa koko matkan aikana. Ekasta huollosta nappasin uuden pullon, jonka sisältö upposi kokonaan aerotankkiin. Tyhjät puollot säilöin persuksen takana olevaan satulatelineeseen.

Kärkipyöräilijöitä alkoi tulla vastaan, mutta yllättävän pian saavuin itsekin kääntöpaikalle. Meno tuntui hyvältä puolen matkan jälkeen lisäsin vähän lisää vauhtia. Pyöräily kulki paremmin kuin koskaan ja juomatkin upposivat, vaikka vatsan turvotus oli vieläkin ennallaan. Jossakin 60 km paikkeilla takaa tuli ikäluokkaryhmän kärki minun ohitse. Ohitus tapahtui ennen pientä ylämäkeä ja heti olikin kasassa kunnon sumppu. Samalla takaa pörähti vierelle moottoripyörä josta tuomari töräytteli torveen ja huusi numeroani. Sain beesausvaroituksen ja samalla varoituksen sai muutama muukin. Tuntui väärältä kun koko matkan oikein keskityin siihen, että ajan omaa kisaa ilman vetoapua, mutta ymmärrän kyllä että tuomion kriteerit täyttyivät. Varmistin vielä tuomarilta, tuliko tästä jotain seurauksia. Ei kuulemma vielä yhdestä varoituksesta, joten matka sai jatkua.

Noin 80 km ajon jälkeen palasimme pitkältä lenkiltä ja käännyimme oikealle pientä lisälenkkiä varten. Lenkiltä jäi mieleen pitkä kovavauhtinen alamäki, joka muuttuikin heti käännöksen jälkeen pitkäkti loivaksi ylämäeksi. Nousuissa alkoi jo hieman jaloissa tuntumaan, joten himmailin aavistuksen verran ja lopetin ohittelun. Viimeisen puolen tunnin ajan vähensin nesteen juomista, ettei juoksussa alkaisi heti pakki hölskymään. En tiedä oliko fiksua... Lämpötila oli kuitenkin Suomen kesän huippulukemissa ja nestettä olis varmasti kehossa tarvittu. Ennen vaihtoa löysäsin vielä kenkiä parin napsun verran ja sain orastavan puutumisen hoidettua.

Juoksu...

Tulin vaihtoon intoa puhkuen. Pyöräily oli sujunut hienosti about 35 keskarilla ja nyt olisi edessä vielä leipälajini juoksu. Hyppäsin alas satulasta ja juoksujalkaa talutin pyörää kohti telinettä. Nappasin vielä tankolaukusta suolapussin mukaan kisa-asun selkätaskuun, ennen kuin suuntasin sisälle urheilutalon vaihtoalueelle. Kypärä vaihtui lippikseen ja pyöräilykengät lenkkareihin. Vaihto mielestäni melko nopea ja pian juoksin jo hallista kentälle. Fiilis oli sikahyvä... Ajattelin että noin puolentoista tunnin kuluttua pokkaan jo mitalia kaulaani maalissa. Taisinpa pullistella hauistakin kuvaajalle. Myöhemmin tämä intoilu hävetti niin paljon, etten koskana edes katsonut löytyykö kyseistä kuvaa jostakin arkistosta.

...tai oikeastaan kävely

Ensimmäisessä mäessä kentän jälkeen totuus iski päin kasvoja... tai oikeastaan se iski nivusiin. Tuntui siltä että kramppi tulee samantien. Vaistomaisesti kaivoin suolapussia selkätaskusta, mutta se oli vaihdossa tippunut jonnekin. Harmi homma, sillä merisuola on paras poppakonstini kramppeihin. Olin ajatellut että lähden alussa juoksemaan vähän rennompaa, noin 4:15-4:30 vauhtia jotta paukut varmasti riittää. Nyt en kramppaavilla nivusilla pystynyt liikkumaan edes 5 minuutin vauhtia. Mielen valtasi jonkinlainen masennuksen, turhautumisen ja huvittuneisuuden fiilis. Teki mieli keskeyttää leikki 7 kilometrin kohdalla vaihtoalueella. Päätin että jos vaimo on vaihtoalueella niin pysähdyn juttelemaan, sillä kaipasin varmaan sääliä. Onneksi ei ollut ja jouduin vain jatkamaan matkaa. Ilma oli aivan törkeän lämmin. Muutamissa kohdissa puiden varjo helpotti tukahduttavaa lämpöä ja heti olo tuntui hieman helpommalta. Muistelin kaihoten ihanan viileää Tukholman maratonia vuodelta 2012. Välillä kun juoksu ei kulkenut ollenkaa, jouduin kävelemään mäkiä ylös. Jengiä meni ohi oikealta ja vasemmalta, mutta näytti se olevan vaikeaaa muillakin.

Juostessa muistin että olen joskus keskeytetyn Pirkanhiihdon jälkeen vannonut jotain keskeyttämisestä. Jos mitään terveydellistä syytä ei ole, niin matka jatkuu. Kipu on väliaikaista, keskeyttäminen ikuista. Eräänlaista keskeyttämistä on myös vauhdin löysääminen, vaikka oikeasti ehkä olisi reserviä. Nyt ei vauhdin tiputtamisessa ollut siitä kyse. Ekan kierroksen masennusvaihetta lukuunottamatta tein juoksussa varmasti kaikkeni. Tokalla kierroksella juoksu itseasiassa vähän helpottui. Enää ei jalat krampanneet, mikä oli sentään pieni lohtu. Vatsa oli todella turvoksissa, mutta silti juomapisteiltä otin kaikkea mitä mukaan vain annetaan... Lisäksi märkää sientä lippalakin alle ja mutka jokaisen vesisuihkun kautta. Vanhainkodin porukalta tuli hienot tsempit joka kierroksella.

Tokalla kiekalla bongasin taas pääministerin. Meni kepeästi ohi vähän ennen urheilukenttää. Teki mieli huutaa tsempit tai jotain, mutta keskittyminen oli täysin omassa etenemisessä. Sitäpaitsi Alexilla varmaan selkääntaputtelijoita riittää muutenkin. Vikalle kierrokselle lähtiessä tuli mieleen ajatus, että ehkä tämäkin rääkki loppuukin joskus. Välillä onnistuin taas jopa ohittamaankin porukkaa ja viimeisellä kierroksella sentään juoksin koko matkan.

Maalissa

Juoksin kisassa ehkä elämäni hitaimman puolimaratonin. Juoksun aika oli 1:55 vaihdon kanssa ja kokonaisajaksi muodostui 5:21,52... Normaalilla juoksulla olisi 5 tuntia alittunut, mutta eipä tällä kertaa. Triathlon on kova laji! Maalissa olo oli inhottavan heikko. Ensin vaimo onnitteli ja sanoi että näytän haamulta, sitten auttoi mut selälleni makuulle ja nosti jalat ylös. Kestävyysurheilijalle on eduksi että on henkilökohtainen ensihoitaja mukana huoltajajana <3 Pienen levon jälkeen sain hieman vettä kitusiin ja suunnistin Lidlin telttaan hakemaan ruokaa. Muffinsit ei kuitenkaan maistuneet, joten söin hetken sipsiä ja spydäriä. Vaikka ruokaa ei oikein uponnutkaan, niin palasin pian parempivointisena takaisin muun porukan luokse. Nyt jo vähän hymyilytti.

Epilogi

Kävimme hakemassa pyörän ja juoksukamat vaihtoalueelta ja ajelimme takaisin campingille. Olo friskaantui (raumalainen termi) koko ajan ja innostuin jopa uimaan pienen lenkin järvessä lasten kanssa. Pian hyvästelimme Joroisen ja lähdimme köröttelemään keski-Suomeen ja kohti uusia seikkailuja. Kisan jälkeen fiilis oli luonnollisesti hetken hieman pettynyt juoksun epäonnistumisen vuoksi. Selittelin itselleni tulosta toimimattomalla vatsalla ja kuumalla kelillä, mutta kyllä kyse oli varmasti myös siitä että olin tällä matkalla kokematon. Kyseessä oli ensimmäinen pidempi kisa ja vielä melko haastavissa olosuhteissa. Muutaman päivän päästä aika jo kultasi muistot ja kärsimys kääntyi mielessä voitoksi. Ensi kesänä sitten uutta matoa koukkuun ja tavoitteiksi puolikkaalle viiden tunnin alitus... ja täysmatkalle läpipääsy.


Movescountista pystyt katsomaan tarkempaa dataa matkan etenemisestä ja reitistä:
http://www.movescount.com/fi/moves/move36337606

Still alive

Hiljaiseloa on pidellyt täällä blogissa...
Niin kuin nyt vähän muissakin ympyröissä.
Tämä ei tarkoita silti sitä, että urheiluhommat olisivat jääneet - päinvastoin...
Kun muuten on elämässä liidetty matalalla, niin urheilusta on saanut aina voimaa.

Sportti on parasta terapiaa!

Kirjoittamiselle ei vaan ole riittänyt aikaa eikä kiinnostusta. Nyt kuitenkin korjaan asian. Joulun alla on taas aikaa ja ehkä myös intoa muistella kesän muistella kesän ja syksyn retkiä, joten annetaan näppiksen laulaa... Ensimmäiseksi luvassa tarina Joroisten puolimatkalta.

/Puolipolvi

Kun tulee riittävän väkevää sontaa päälle, niin kasvusto alkaa voida huonosti...
Mutta uskokaa pois, kyllä tämäkin saari vielä joskus vihertää!

Comboilua Vorssan suvi-illassa

Osallistuin ensimmäistä kertaa Forssan suvi-iltaan 14.6.2014. Suvi-ilta on ainakin minun mielikuvissani kovatasoisen kilpailun maineessa, sillä vuosittain sieltä on uutisoitu kovia suorituksia varsinkin puolimaratonilla. En tapahtuman historiaa kovin tarkasti tunne, enkä nyt ala tehdä sen tarkempaa tutkivaa journalismia, mutta ilmeisesti aika vastikään suvi-iltaan on alettu ottaa mukaan myös muita lajeja. Ainakin rullaluistelu on ollut lajina joinakin vuosina. Vuodesta 2013 ohjelmassa on ollut juoksun lisäksi myös pyöräily. 

Tarkoituksenani oli alun perin juosta Forssassa maraton, mutta suunnitelmat menivät uusiksi tyhmän harjoituksen vuoksi. Kävin nimittäin reilu viikko ennen kisaa kokeilemassa, miten juoksu sujuu uusilla Asicsin lenkkareilla ”triathlontyyliin” ilman sukkia. Juoksuhan sujui kyllä ihan hyvin… mutta jo 7 kilometrin jälkeen varpaat ja kantapäät olivat hiertyneet puhki. Ei hiertymissä mitään uutta ole – niitä on tullut ennenkin, mutta nyt vasemman jalan kantapään haava tulehtui. Jalka oli niin kipeä, että maratonhaaveet oli pakko haudata. Onneksi Forssan lajivalikoimasta löytyi sopiva vaihtoehto ja niin ilmoittauduin suvi-illan pitkään comboon, eli pyöräilyn (95 km) ja juoksun (21,1 km) yhdistelmään. Tästä saisi samalla hyvän yhdistelmäharjoituksen triathlonkisoja varten.

Ilmoittautuminen kävi netin kautta helposti, mutta hinta kyllä löi ällikällä… Ymmärrän kyllä että olin matkassa melko myöhään, mutta siitä huolimatta 105 e hinta tuntui suolaiselta. Järjestelykulujahan kaiketi syntyy esim. katujen sulkemisesta, huolloista, tilavuokrista jne. Mutta on niitä kuluja varmasti muuallakin ja esim. sellaisissa pikkukaupungeissa kuten Amsterdamissa, Tukholmassa ja Helsingissä olen päässyt kilpailemaan paljon halvemmalla (tosin niissä vain juosten). Mutta eihän se ole tyhmä joka pyytää, vaan se joka maksaa. Silti… kohtuullisuutta osallistumismaksuihin kiitos… ja hymiö.

Pyöräilyn startti oli aamupäivällä kello 11. Ajelimme hyvissä ajoin paikalle ja kävin noutamassa kisakeskuksesta (urheiluhalli) numerot. Mitalit ja osallistujapaitakin jaettiin samantien, mikä ehkä on logistisesti hyvä järjestely, mutta itse lunastaisin ne mieluummin vasta suorituksen jälkeen. Eihän karhuntaljaakaan pidä mennä myymään, ennen kuin karhu on kaadettu.

Aika-ajopyörän käyttö turvallisuussyistä kiellettyä, joten ajoin kilpailussa Focuksen Cyclocrossarillani. Se kulkee siinä missä mikä tahansa maantiekiiturikin, kunhan vaan renkaat ovat riittävän kapeat ja kovat. Nyt alla oli 23 milliset Shwalben luganot ja mitkä alkoivat kyllä olla aika kuluneet. Taskussa mukana varmuudeksi yksi varasisuri ja rengasrauda(muovit). Laskeskelin että energiaksi riittää geelit ja kaksi pullollista juotavaa. Keli oli sopivan viileä, mutta hieman kyllä tuulinen. Puin päälle lyhyen ja pitkän pyöräilypaidan, sekä henkselimallin housut ja kompressiosukat. Vaatetus oli sopiva, eikä missään vaiheessa matkaa ollut kylmä tai kuuma.

Yhteislähdön jälkeen seurasimme varsin reippaasti ajanutta johto-autoa kaupungin halki. Innostuksissani unohdin käynnistää kelloni startissa, mutta onneksi huomasin sen noin 10 minuutin ajon jälkeen. Ajoin pitkän letkan hännillä beesaillen vauhdin ollessa 32-35 km/h. Ryhmässä ajo tuntui pitkästä aikaa mukavalta ja ennen kaikkea tosi kevyeltä. Ajajien letka venyi varmaan 200 metrin mittaiseksi. Kärkiryhmän menosta oli vaikea tehdä mutkaisella tiellä havaintoja, mutta eipä minulla olisi kärkeen mitään asiaa ollutkaan. Tarkoituksena oli ajaa jalkoja juoksua varten säästellen koko matka, joten pysyttelin letkan hännillä. Pitkän letkan huono puoli on se, että pienissäkin mutkissa aiheutuu nopeasti valtavaa jojoilua. Häntäpäässä saa vuoroin kiihdyttää ja jarruttaa, jos meinaa pysyä pystyssä ja mukana. Letkassa on kuitenkin tärkeä pysyä mukana ja etäisyyttä edellä ajavaan ei kannata päästää venymään paria metriä pidemmäksi. Itse yritän ajaa noin puolen metrin sisällä ja samalla hieman sivussa edellä kulkevan takarenkaasta. Näin ehtii paremmin reagoimaan mahdollisiin vauhdinmuutoksiin.

Vaikka letkassa ajo tuntuikin kevyeltä, oli vauhti muutamille liikaa. Huomasin ensimmäisen katkeamisen onneksi ajoissa, eikä etäisyys karkaavaan matoon ollut vielä kasvanut kuin muutamaan kymmeneen metriin. Halusin pysyä mukana pääjoukossa, joten ohjasin heti sivuun ja reippaalla kiihdytyksellä karkuun päässyt letka kiinni. Ekan katkeamisen jälkeen opin tarkkailemana eturenkaan lisäksi jonoa vähän pidemmällekin ja matkan aikana jouduin repimään edellä karkuun päässeen joukon kiinni ainakin 5 kertaa. Tällainen kiriminen on tosi raskasta ja siinä todella huomaa jonossa ajamisen merkityksen. Heti kun jonon on saanut kiinni, polkeminen helpottuu ilmanvastuksen vähentyessä ja sykkeet palaavat normaaleihin lukemiin.

Onneksi ryhmässä riitti halukkaita vetureita, joten pystyin toteuttamaan omaa ”epäurheilijamaista taktiikkaa” beesailijana. Matka taittui kivasti ja ehdin pyöräilyn lomassa myös juttelemaan muiden kilpailijoiden kanssa. Varsin usein satuin rinnakkain erään kovakuntoisen näköisen pyöräilijän kanssa, joka polki Juoksija/Pyöräilijä/Triathlon –lehden trikoissa. Juttelimme ajaessamme niitä näitä ja kun jossain vaiheessa kysyin osallistuuko hän myös comboon, vastaus oli ettei tällä kerralla… vaikka hän kuulemma olikin hieman enemmän ”juoksumiehiä”. Keskustelun jatkuessa kävi ilmi myös kaverin nimi; Harri Hänninen… niinpä.. että sitten ”hieman” enemmän juoksumiehiä. Aika lievästi ilmaistu, jos puolikkaan ennätys on 1.02.00 ja maratonilla 2.11.58! Voisi sanoa että vaatimattomuus kaunistaa.. Onneksi en itsekään ryhtynyt pullistelemaan saavutuksillani.

Kerroin jo että tuuli oli kohtuullisen reipas, ja jos alkumatka ajettiin sivuvastaiseen, niin vimeinen 45 kilometriä tultiinkin sitten tuulivoimalla. Lopun kiihdytyksen ja aina vain nopeampaan ryhmään liittymisen ansiosta keskinopeuskin nousi yli 35 km/h. Maali 1 km –kyltin tullessa näkyviin olikin jo varaa lyödä loput paukut tiskiin ja kiihdyttää muutaman muun kaverin kanssa irtiottoon. Maalilinja ylitettiin kuntopyöräilytapahtumaan nähden varsin kilpailullisesti, mutta onneksi kaikki pysyivät pystyssä. Kello seis ja loppumatka takaisin kisakeskukseen maltillisesti. Virallinen pyöräilyn loppuaikani oli 2:39:32. Sijoituin sillä 26 pitkän comboilijan joukossa kuudenneksi. Kaikkien 195 pyöräilijän joukossa olin 33.

Pyöräilyn jälkeen oli reilu puolitoista tuntia aikaa löffäillä. Vaihdoin autossa vaatteet kuiviin ja kävimme vaimon kanssa kiertelemässä kisakeskuksessa. Paikalle oli tullut useita tuttuja maratoonareita ja aika kuluikin nopeasti kuulumisia vaihtaessa sekä vessajonoissa. Puoli tuntia ennen juoksun starttia lähdin tekemään verryttelyä. Vaikka olo olikin pyöräilyn jälkeen tosi freesi, niin yhtäkkiä juoksu tuntuikin sikaraskaalta. Hölkkäilin hieman ja tein kisavauhtisia kiihdytyksiä, mutta ei jalat kyllä omilta tuntuneet lämmittelyn jälkeenkään. Kävin taputtelemassa kympin juoksijat matkalle ja pian seisoin viivalla jo itsekin.

Puolimaratonin ja maratonin lähdöt tapahtuivat samaan aikaan, samalta kadulta kuin pyöräilykin aiemmin päivällä. Löysin nopeasti paikkani ryhmästä ja juoksu tuntui ainakin hieman paremmalta kuin alkuverryttelyssä. Ajattelin pitää juostessa noin neljän minuutin kilometrivauhtia ja se onnistuikin aika hyvin… ensimmäiset kymmenen kilometriä. Sen jälkeen vauhti alkoi hiipumaan hieman, eikä nesteetkään oikein tuntuneet imeytyvän. Jalat painoivat kuin lyijy, mutta yritin pitää niin hyvää vauhtia kuin suinkin mahdollista. Ensin mittari tipahti 4:15 vauhtiin, sitten 4:30, mutta matka eteni koko ajan. Kokemuksesta tiesin että eteenpäin kannattaa kuitenkin yrittää. Kipu ja tuska on väliaikaista, mutta keskeyttäminen ikuista! Muistan edelleenkin sen pettymyksen, minkä koin kun jouduin kerran jättämään Pirkan Hiihdon kesken puolessa matkassa… Enkä tosiaan halunnut kokea sitä uudelleen!

Matka taittui ja sain voimaa juomapisteistä, sekä taskussa olleesta suolapussista… ja tietysti matkan varrella kannustaneesta yleisöstä. Juoksun aikana ei pahemmin tullut mieleen hieroa tuttavuutta kenenkään kanssa, vaan keskityin vain pitämään vauhtia niin hyvänä kuin mahdollista. Matka taittui pikkuhiljaa ja lopulta alkoi kenttäkuulutukset kaikumaan ja pääsimme laskettelemaan kohti urheilukenttää. Vielä kierros kentällä ja pieni loppukiristys loppuirvistysten kera ja maalin yli ajassa 1:31:26. Oli muillakin ollut vaikeaa, koska sijoituin lopulta juoksussa comboilijoiden joukossa toiseksi ja yhteensä 604 puolimaratoonarin porukassa olin 66. Nopeimman ajan (1:09:57) juoksi taas kerran Forssan suvi-illan konkarikävijä Jussi Utriainen.

Että sellainen reissu.. Tuloksiin olin tyytyväinen ja olin tyytyväinen myös siihen, etten lähtenyt kiusaamaan kipeää jalkaani maratonille. Ei juoksu haavaa nytkään parantanut, mutta teippausten avulla selvisin sentään maaliin ilman pahempia verenvuodatuksia. Juoksun kakkossija ei riittänyt nostamaan kokonaistulosta ihan palkintopallille, mutta väliäkös sillä. Tulin tänne kokeilemaan pyöräilyn ja juoksun yhdistelmää ja sain loistavan harjoituksen Joroisten puolimatkaa varten.

Lupaan jo nyt, että ensi vuonna en tule uudestaan… Tämä johtuu kuitenkin ainoastaan siitä että ensi kesänä, jos terveyttä riittää, etsin Paimion metsissä rasteja samoihin aikoihin. Myöhemmin voin hyvinkin osallistua ja silloin ilmoittaudun varmasti aikaisemmin ;)

Suosittelen Forssan suvi-iltaa myös muille.. Hieno tapahtuma pienellä paikkakunnalla! Kiitoksia järjestävälle seuralle Forssan Salamalle sekä kaikille kisaan tavalla tai toisella osallistuneille!

/Puolipolvi

Urheiluvälineitä: Juoksu

Näitä urheiluvarustepostauksia kirjoittaessani hämmästyin itsekin sitä miten paljon kamoja harrastuksissa tarvitaan... Eihän esim. triathlonissa käytävien kolmen lajin harrastamiseen oikeasti tarvita kuin lenkkarit, pyörä ja uikkarit, mutta ajan myötä varusteita vain alkaa kertyä vaatimustason ja harjoitusmäärien kasvaessa. Esimerkkinä vaikkapa juoksu:

Juokseminen on yksinkertaista: ei muuta kuin lenkkarit jalkaan ja kotiovelta ulos lenkille... Näinhän se periaatteessa meneekin. Ainakin kesällä. Mutta miksi niitä lenkkareita ja muita juoksuvarusteita sitten pursuaa joka kaapista? 

Itse olen huono heittämään kenkiä pois. Kun ostan uudet, jätän edelliset vielä kävelylenkki/pihakengiksi.. Ja saattaahan joskus esim. joku kyläilijä tarvita lainalenkkareita jos päätämme lähteä saunalenkille. Ehkä joihinkin tossuihin kertyy myös ripaus tunnearvoa; näillä juoksin ekan maratonin jne. Mitään museota en itse ole kyllä perustanut, mutta kaikkia vanhoja lenkkareita en ole osannut itse heittää pois osittain myös em. syystä... :/ Ennen kuin mietit että kylläpä Puolipolvi on melkoinen hamstraaja, niin käyhän laskemassa omat jalkineesi. Ei siis pelkkiä lenkkareita, vaan kaikki jalkaan puettavat kamppeet lumilautamonoista, korkkareiden/lakerien kautta släbäreihin... Menikö yli 40 parin? ;D Veikkaan että kaikissa meissä asuu pieni hamsteri...

Hamstrauksen lisäksi toinen syy (juoksu)jalkineiden määrään on harrastuksen monipuolistuminen. Juoksua harrastetaan eri vuodenaikoihin, erilaisilla alustoilla ja eri vauhdeilla. Kevyet ja nopeat kisakengät eivät kestä satoja harjoituskilometrejä ja kestävät sekä vaimennetut treenikengät eivät puolestaan sovi kisoihin... tai suunnistukseen, tai ratajuoksuun, tai talvijuoksuun jne. 

Käyttötarkoituksen lisäksi eroa löytyy jo ihan kenkämerkkienkin välillä varsinkin lestin leveydessä, rullaavuudessa ja vaimennuksessa. Urheilukauppojen "askelklinikoilta" voi saada apua sopivan kenkämallin valintaan, mutta itse ainakin luotan omaan jalkatuntumaan. Kengät jalkaan, nauhat kiinni ja pieni juoksupyrähdys kaupan käytävillä tai juoksumatolla, jos mahdollista. Sovituspenkillä istuskellen ei voi saada kovin hyvää käsitystä tossun toimivuudesta ja voi käydä niin että kaupassa hyvältä tuntunut ostos murjookin lenkillä varpaasi verille ja puuduttaa jalkapohjat. Tällaiset kengät jäävät usein kaapin pohjalle pölyttymään. Hyväksi havaittuun kenkämalliin ja merkkiin uskaltaa luottaa ja se tulee valittua usein uudelleen. Monet juoksijat ovatkin hyvin merkkiuskollisia ja maksavat melkein mitä vain saadakseen jalkaansa tutun valmistajan tossuparin. Itsekin juoksin vuosia Asicsen lenkkareilla (koska kaikki muutkin...), mutta vaihdoin Adidakseen kun löysin jostakin ale-korista sopivat Supernova Sequencet. Tossu istui jalkaan hienosti ja oli ilman alennuksiakin Asicsia huomattavasti halvempi. Juoksinkin kolmiraitaisilla (ensin Sequenceilla ja myöhemmin/edelleenkin Glideilla ja Adizero Adioksilla) ainakin 4 parin (n. 4000 km) verran, kunnes tänä keväänä hommasin taas Asicset. Barcelonassa eräässä urheilukaupassa kokeilin kirkkaan väristä Gel-Noosa Tri 9 mallia, joka tuntui hyvältä. Jo muodostuneen Adidasrakkauden vuoksi en rohjennut kenkää heti ostaa, mutta tilasin ne kuitenkin myöhemmin www.21run.com sivuston kautta. 

Nykyään ehkä merkkiä enemmän tuijotan hintaa. Kipuraja tossuparin hinnassa on noin 120. Sitä enempää en ole maksanutkaan kengistä pitkiin aikoihin, jos hiihtomonoja ei lasketa mukaan. Tämä nykyinen iloisen värinen ja halpa (<90e) kenkäpari on palvellut hienosti tämän kesän ja luulen että juoksen niillä syksyn maratoninkin. Näiden kenkien mukana tuli myös pikanauhat/lacet, joita olen suosinut jo aiemmissakin kengissä. 

Vaikka "ykköspari" onkin nykyään Asics, niin Addutkin ovat vielä ahkerassa käytössä. Yksi pari on työpaikan juoksumattoa varten ja loput helppoon maastoon ja kävelylenkeille.

Joskus juoksussa tarvitaan myös erityisen hyvää pitoa. Talvijuoksuun olen varustautunut Icebugin nastareilla joissa nastojen lisäksi on vettä pitävä kangas. Radalla juoksen yleensä Adizero Adioksilla, mutta jos on tarve päästä "sikakovaa" niin käytän Do-Win piikkareita. Useimmin nastakengät lähtee jalkaan kuitenkin suunnistuksessa. Jalaksen varrelliset nastarit hommasin joidenkin iltarastien yhteydessä Suunnistajankaupasta. Ne pitävät hyvin eri alustoilla, tyhjenevät nopeasti vedestä ja tukevat/suojaavat nilkkoja. Suunnistuskengät ovat myös tavallisia lenkkareita huomattavasti kestävämpää tekoa. 

Tänä kesänä suunnistus on jäänyt valitettavan vähiin, mutta nyt kun kengätkin tuli kaivettua esiin kuvausta varten, niin lähden tästä lasten kanssa rasteille. Adjö!

Ps. Juoksuvarustuksen tekstiilipuolelta ei ole paljon mainittavaa. Päälle puen yleensä jonkun Finisher-paidan ja jalkaan Skinsin tai Lidlin vastaavat kompressiotrikoot, sekä -sukat. Talvella vaatteita sitten vain hieman enemmän. Pukeutumisesta ehkä myöhemmin lisää...

Urheiluvälineitä: Uinti

Triathlonvarustehankinnoista toiseksi tärkein lienee märkäpuku... Olen triathlonia varten hommannut kaksi märkkäriä ja tässä hieman käyttökokemuksia niistä ja myös muista uintikamppeista.

Ensimmäisen pukuni ostin Motonetistä ja osallistuin sillä kahteen ensimmäiseen kisaan (pikamatka ja perusmatka). Puku on täyspitkä ja yksiosainen muutaman millin vahvuinen perusmärkkäri. Vetskari on selkäpuolella ja puvun sisältä löytyy pieni avaintasku. Neopreeni kelluttaa hyvin ja pitää lämpimänä viileämmässäkin vedessä. Matkaa uidessa vesi virtaa kyllä melko helposti kaula-aukoista munaskuihin, joten ehkä kokoa tiukempi puku olisi ollut itselle parempi. Toisaalta tiukemmassa taas hartiat eivät päässeet ihan vapaasti liikkumaan, joten kainalot olisivat olleet nopeasti ihottumalla.

Triathlonia aloitellessani en halunnut syytää satsata satasia erikoiskauppoihin, jolloin Motonetin halpis (39 e) oli ihan hyvä ja jälkeenpäinkin ajateltuna fiksu vaihtoehto. "Bluusii" palvellee edelleenkin vesileikeissä ja sukeltamisessa erinomaisesti. Hinta-laatusuhde märkkärissä on ainakin vertaansa vailla! 

Uusin pukuni on varsin yleinen triathlonmärkkäri Orca S4. Ostin sen Suomen Urheilupyörästä Nokialta ja hinta oli muistaakseni karvan alle 200. Reilun 150 lisähinnalla Motonetin pukuun nähden saa ainakin katu-uskottavamman merkin, jotenkin liukkaamman tuntuisen pintamateriaalin, paremman istuvuuden ja hyvän käsivarsien liikkuvuuden. Puvussa taitaa olla myös hieman erivahvuista neopreenia eri kohdissa. Jalkoja se kannattelee ainakin hyvin, mikä sopii tällaiselle aloittelevalle triathlonuimarille. 

En ole parempia pukuja koskaan kokeillut, mutta uskon että tässä mallissa kohtaavat oikeasti hyvät uintiominaisuudet ja kohtuullinen hinta. Märkkäristähän saisi maksaa vaikka kolme kertaa tämän verran, mutta en usko ominaisuuksien ja kestävyyden enää paranevan samassa suhteessa.

Lyhyet uintimatkat olen uinut pelkällä tri-kisapuvulla, joka on vähän uikkarityyppistä kangasta. Ainakin pikamatkoilla tämä kisapuku on ihan ehdoton hankinta. Vaihdoissa säästyy aikaa kummasti, kun ei tarvi vaatteita vaihdeilla. Kisapuku on myös erittäin aerodynaaminen pyöräilyssä ja pakaroillekin löytyy pieni pehmuste. Pukuja voi ostaa monesta paikasta, mutta oman Newlinen tilasin www.haijaa.fi verkkokaupasta. 

Märkkärien lisäksi uintivarusteiksi kai voi laskea uimalasit.. Hallissa käytän tiivisteettömiä www.essenuoto.fi kautta tilattuja laseja tai Prisman Speedoja. Avovesiuinnissa (ja joskus myös hallissa) on käytössä Aqua Spheren Vistat (mukana yllä olevassa kuvassa), jotka löysin keväällä Nummen Pyörästä Turusta. Nämä lasit tiivistyy kulmakarvojen yläpuolelle niin hyvin, että silmät meinaa irrota päästä kun lasit ottaa pois. Myös kiristyssysteemi on toimiva ja pitävä. Ainoa miinus omissa laseissa on kirkas linssi, mutta eiköhän näitäkin saa myös aurinkomalleina.

Urheiluvälineitä: (Triathlon)pyöräily

Kesällä 2013 rakastuin lajiin nimeltä triathlon. Uusi laji on tuonut tarvetta satsata hieman harrastuskalustoon. Rahaa välineisiin saisi poltettua vaikka kuinka paljon, mutta harrastuksen ollessa vielä kokeiluvaiheessa olen pyrkinyt hankinnoissa hyvään hinta-laatusuhteeseen. Kallein, tärkein ja paras ostoksistani on ollut pyörä. Pyörästä ja pyöräilyvarusteista seuraavaksi muutama sana.

Huhtikuussa Karhu-viestin jälkilöylyissä tuli triathlonkisoissakin menestyneen joukkuekaverin kanssa puhetta lajista. Hyvien kisajuttujen lisäksi sain kuulla että hänellä olisi tt-pyörä myynnissä ja niinhän siinä kävi, että illan päättyessä oli kaupoista sovittu. Olin pohtinut hankintaa jo pitkään ja kolunnut iltaisin fillaritori.fi sivuston ilmoituksia. Kun sopivaa (sopivan hintaista ja kokoista) pyörää ei ollut löytynyt, olin ajatellut asentavani kesäksi vain parinkympin aika-ajotangon Focukseeni. Cyclo-crossarillakin matkat ovat taittuneet kivasti, mutta kun suunnitelmissa on alkanut siintelemään myös täysmatka, niin triathlon-pyörän hankinta olisi tullut eteen jokatapauksessa. 180 km matkalla matalammalla ajoasennolla ja kovemmalla vauhdilla on jo oikeasti merkitystä aikaan. Ja mitä aikaisemmin pääsen pyörään käsiksi, sitä enemmän ehdin sillä harjoittelemaan... Näin olin asiaa perustellut itselleni, joten sopivan hintaisen pyörän kohdatessani kahdenkympin aika-ajotanko unohtui ja tein nopeat kaupat. Pian pyörä olikin jo Raumalla ja pääsin ihmettelemään sen keveyttä, toimivuutta ja räyhäköitä muotoja. Fillari on koottu monista eri palikoista... runko on ilmeisesti Planet-X:n tuotantoa, ohtaustanko ja hilppeet Visionia, osasarjana yhdistelmä Dura-Acea/Ultegraa ja kiekot Zippiltä. Väritys on minua miellyttävä matta musta. Alla olevan kuvan ottamisen jälkeen ostin pyörään vielä aika-ajotankoon kiinnitettävän Aeton Eliten pullon Suomen urheilupyörästä, sekä säilytyspussukan tankoon ja pullo/pumppu/varakumitelineen satulan taakse Nummen pyörästä. Yksi tärkeä yksityiskohta on hyvän tuntuinen satula. Se on kärjestään melko leveä ja tuntuu toimivan hyvin matalassa ajoasennossa. Persikka ei ole puutunut edes 100+ lenkeillä. Niska sen sijaan on ollut jumissa joka lenkin jälkeen.

Vauhdin hurmaa pyörän kanssa pääsee aistimaan helposti.. Loivassa alamäessä 40-50 km/h ylittyy helposti ja tasamaallakin vauhdinpito onnistuu hienosti. Ylämäet kuitenkin kipuaisin mieluummin maantiepyörällä. Joroisten puolimatkalle tavoittelen 33-35 km/h matkavauhtia.. Mutta jaksaminen on täysi arvoitus. Taannoinen testimielessä revitelty aika-ajo Rauman paloasemalta Porin paloasemalle (50km) taittui 37.1 km/h keskarilla, mutta välillä 10 km on kulkenut vain 33 km/h. Melkoista vaihtelua.

Kävin vielä ennen Joroisten puolimatkaa hakemassa mainostoimisto Dilogosta fillarin kylkeen uudet teipit... Twittertunnuksen avulla kisoissa nettitutut tunnistaa ja katsojatkin voivat antaa kannustusta tai kritiikkiä sähköisesti. Toimi tosi hyvin ainakin kesän 2013 Turku-Tornio lenkillä. 

Pyörän lisäksi pyöräilyssä on yleensä syytä pukea myös päälle jotain. Triathlonkisoissa päällä on luonnolisesti triathlonin yksiosainen kisapuku, mutta muissa tapahtumissa/lenkeillä käytän perus pyöräilytekstiileitä. Käytännössä kaikki pyöräilyvaatteet ovat merkkiä Crivit Sport, eli luotan Lidlin laatuun (ja ennenkaikkea hintaan). Suosittelen niitä lämpimästi kaikille: kokemusteni mukaan ne kestävät ja toimivat ihan yhtä hyvin kuin 10 kertaa kalliimmat merkkivaihtoehdotkin. 

Jos päälle puenkin Lidlin kamoja, niin päähän en ole sieltä vielä puettavaa löytänyt. Uusimman kypäräni (BBB) ostin keväällä Nummen Pyörän kampanjapäiviltä. Harjoituslenkeillä tosin käytän pisaran sijasta jotain Limarin perusmallia.

Lukkopolkimet ovat molemmissa pyörissä mallia Shimano SPD, joten pärjään yksillä samanmerkkisillä kengillä. Klosseihin liittyen muuten yksi vinkki. Jos tarvit kenkien pohjiin jostain syystä uudet spd-klossit, osta samantien pedaalit. Maksoin kerran 20 e pelkistä klosseista, kun pedaalisetin (sisältää klossit) saa alle 50. Tai ehkä apinaa on taas kerran koijattu ja klossit maksaakin oikeesti vaan vitosen...? 

Karhu-viesti 2014

Karhu-viesti on yksi Satakunnan tunnetuimpia vuosittaisia juoksutapahtumia. Se juostaan Rauman torilta Porin Karhuhalliin perinteisesti huhtikuussa. Viestissä on seitsemän, tai Eurajoelta lähdettäessä viisi, osuutta. Reitti kulkee 8-tien laitaa ja vaihtopaikat on järjestetty risteysalueille tai levähdyspisteille. Tänä vuonna viesti juostiin oli 37. kerran.

Olen juossut viestin Raumalla asuessani lähes vuosittain, mutta nyt kisa meinasi jäädä juoksematta, kun pelastuslaitokselta ei saatukaan joukkuetta kasaan... Paikka aukesi kuitenkin Vammalan Kuntourheilijoiden 1. porukasta, jossa muutama kaverini oli juossut jo aiempina vuosina. Olen aiemmin juossut avaus- ja ankkuriosuuksia, joten minulle arvottu kakkospätkä sopi oikein hyvin. Varsinkin starttipätkä on kuin mikä tahansa juoksukisa, joten nyt oli kiva päästä kokeilemaan, miltä välipätkien taittaminen tuntuu.. 

Piippo läpsäytti minua olkapäälle Olkiluodon tienhaarassa ajassa 33.37. Pääsin matkaan muutaman juoksijan letkassa, josta irtosimme pian yhden kaverin kanssa. Ambitin nopeusmittarista tarkkailin että vauhti pysyy suurinpiirtein 3.40-3.45 välissä. Toimin tuulenhalkojana melkein koko legin. Kiriherkkyyttä ei ollut, mutta vauhdin sain pidettyä hyvin loppuun saakka. Juoksin osuuteni ajassa 28.56, mikä tarkoittaa 3.40 km/min keskivauhtia. Onnistunut juoksu oman mittapuuni mukaan. Kelikin oli optimaalinen, eli myötätuulta ja noin 10 astetta lämmintä.

Loppuviesti meni verrytellessä ja kavereita kannustaessa. Ankkurina juossut kaverini Lehtolan Jusa toi joukkueemme maaliin kunto- ja erikoisjoukkueen sarjassa yhdeksäntenä hieman yli 3 tunnin ajalla (3.02.36). 

Tapahtumaan osallistui ennätykselliset 257 joukkuetta ja juoksijoita oli yhteensä 1620. Turun Urheiluliitto ja Forssan Salama juoksivat ykkösiksi kilpasarjoissa. Meidän sarjan ykkönen oli Fortesport.fi, jolle jäimme 26 minuuttia. Kaikenlaikkiaan hieno juoksu, hieno tapahtuma, hieno keli ja päälle vielä hienot jälkipelit... :D

Ensi vuonna taas uudestaan!!

Etelän leiri

Hola!

Syksyllä Amsterdamin maratonmatkalta kotiin ajellessamme pohdiskelimme kaverini kanssa, että "äijäreissut" ovat kyllä parasta mitä kuvitella saattaa. Koti-ikävän jo hieman vaivatessa jatkoimme kuitenkin heti sivulauseessa, että olisihan se mukava päästä joskus matkustelemaan myös vaimojen kanssa. Siinä ajomatkan aikana muotoutuikin alustava suunnitelma keväällä järjestettävästä reissusta, joka järjestetään sekä naisten että treenin ehdoilla... Ideointivaiheessa oli kyllä selvää että yhtälö hankala, mutta ei välttämättä mahdoton.

Ideat johtivat suunnitelmiin.. Tai no, ei meillä mitään tarkkoja suunnitelmia ollut, mutta järjestimme kuitenkin työ- ja lastenhoitoasiat siten, että pääsisimme lähtemään viikoksi lomalle. Kohdetta emme ehtineet sopia ajoissa, joten päätimme jättää varaamisen kuuluisaan "viimetippaan". Se oli kyllä huono ratkaisu, sillä Internet ei suinkaan pursunnut halpoja äkkilähtöjä neljän hengen porukalle kaksi päivää ennen matkaa. Reissuun piti kuitenkin päästä, joten Euroopan sääkarttojen ja vapaiden lentopaikkojen perusteella kohteeksemme valikoitui Espanjan koillisrannikolla, Costa Bravalla sijaitseva Lloret de Mar. Pian matkan varaamisen ja maksamisen jälkeen lensimmekin jo Frankfurtin kautta kohti Barcelonaa. Pari sämpylää mahassa ja yhdet kahvit sylissä myöhemmin olimme El Pratin kentällä hieman ennen keskiyötä. Kello taisi kuitenkin olla jo melkein kolme, ennen kuin erinäisten bussimatkojen jälkeen kirjauduimme sisään hotellille. Hotelli ei lunastanut kaikkia neljän tähden odotuksia, mutta kovasta sängystä huolimatta uni maistui koko porukalle. Aamulla totesimme että näkösuojan seinät kyllä tarjoavat, mutta äänen eristyksen suhteen oli toivomisen varaan. Meillä oli vierekkäiset huoneet, joten seinän läpi keskustelellen sovimme lähtevämme syömään.

Aamupalan jälkeen kipaisimme ulos aurinkoon ja aloitimme tutustumisen kaupunkiin. Ensimmäisenä kohteena oli hotellin takapihalla oleva hautausmaa.. Kuulostaa ehkä spookyltä, mutta ei siinä mitään synkkää ollut. Sieltä löytyi tosi hienoja hautakappeleita ja erillisten kivien sijasta kuolleilla oli omat kolot isoissa muureissa. Nimitaulujen alle oli kerätty monenlaista sälää, kuvista ja kukkasista lähtien. Pian jatkoimme matkaa kaupunkiin ja tietysti meren rantaan, jossa totesimme ettei turisteja ollut paikalla juuri yhtään, mutta espanjalaisia sitäkin enemmän. He olivat tulleet viettämään ajankohtaan nähden poikkeuksellisen lämmintä viikonloppua mukavaan merimaisemaan.

Etukäteen olimme netistä katsoneet että Barcalla olisi La Ligan peli sunnuntai-iltana FC Osasunaa vastaan. Päätimme herrasmiehinä tietysti tarjota vaimoillemme tällaisen kulttuurielämyksen. Hotellilla mainostettiin Costa Bravalta oli järjestettävää pakettimatkaa Camp Noulle, mutta sen ostaminen ei kuitenkaan enää onnistunutkaan, koska varaukset olisi pitänyt kuulemma tehdä jo päivää aiemmin. Netistä yritimme vielä epätoivoisesti löytää paikkoja peliin, mutta vierekkäisten paikkojen saaminen stadionilta olisi syönyt koko reissubudjetin, joten potkupallon seuraaminen piti jättää toiseen kertaan. Naiset eivät olleet yhtään pahoillaan, mutta meitä hieman harmitti. Harmitus lientyi kuitenkin illan lenkin aikana: kävimme juoksemassa rauhallisen, mutta mäkivoitteisen 14,31 km lenkin läheisillä asuinalueilla, rannalla sekä kaupungissa kierrellen.

 

Iltalenkillä ilta-auringossa

 

 

Kuva vaellusreitin varrelta

Lomafiilis löytyi nopeasti ja stressin aiheet olivat kaukana kotisuomessa. Kun kuukausitolkulla on tuijottanut kalenterista minuuttiaikataulua, oli mukava tunne kun ei ollut pakko tehdä yhtään mitään. Pääasiassa touhusimmekin fiiliksen mukaan ilman isompia suunnitelmia ja menimme sinne mihin nenä sattui näyttämään. Vuorokauden tärkeät asiat olivat ruoka, lepo ja lenkki.. Ja kun ne päivättäin hoidettiin oikein huolellisesti, ei paljon muuta tekemistä tarvinnutkaa keksiä. En nyt lähde tässä viikon jokaista tapahtumaa erikseen kuvailemaan, mutta uskon että aluksi mainitsemani "erittäin hankala yhtälö" tuli ratkaistua kohtuullisesti. Me pääsimme treenaamaan ja vaimot vaikuttivat tyytyväisiltä.. Ihan kevyttä nalkutusta taisi jossain vaiheessa kuulua, mutta sekin tuli hymyn kare suunpielessä.

Kaikinpuolin hyvään reissufiilikseen oli varmasti vaikutuksensa myös loistavalla kelillä. Aurinko paistoi joka päivä lämpötilan ollessa auringossa reilut 20 astetta. Varhain aamulla ja illalla auringon laskettua oli hieman viileämpää, mutta shortsit jalassa olisi pärjännyt koko reissun. Paikalliset tosin kulkivat vielä toppatakeissa ja pitivät meitä varmasti hulluina. Juoksulenkit vedimme varhain aamulla vaimojen jäädessä vielä nukkumaan ja/tai iltapäivällä ruoan laskeuduttua riittävästi ja välillä jopa yhdessä naisten kanssa. Itse juoksin reissun aikana yhteensä 7 lenkkiä, joista 2 oli kovia treenejä (1000 vedot tasaiseen nousuun ja 800 vedot radalla) ja yksi vähän pidempi (20km maastossa). Silloin kun emme juosseet, me kävelimme... Jalkapatikassa kiersimme mm. Lloret de Marin ja Barcelonan nähtävyydet, vaellusreitit ja nähtävyydet yhdessä koko porukan kanssa. Kun juoksukilometrejä kertyi su-pe aikana vähän reilu 80, niin kävelykilometreja tuli arvion (ja myös mittauksen) mukaan yhteensä noin 40 - eli melkoisesti. Tämän lisäksi vuokrasimme tiistaiksi maastopyörät, joilla ajoimme reilut 30 km metsäreittejä ja vuoristoteitä pitkin picnicille pohjoisen naapurikaupungin Tossa de Marin hiekkarannalle... Melkein voisin sanoa, että jos reissusta jokin asia pitäisi nostaa ykköseksi, se olisi juuri tämä maastopyöräretki. Reitti ei ollut ihan helppo, mutta siitä huolimatta kaikki vetivät sen kunnialla läpi. Maisemat olivat huikeita ja fiilis korkealla! Urheilusuorituksiin voidaan vielä laskea 2 km märkäpuku-uinti hotellin uima-altaalla... Ajatuksenani oli uida enemmänkin, mutta allas oli lyhyt enkä sitten viitsinyt yksin lähteä merelle polskimaan.

4 x 1000 m tasainen nousu

 

Uima-altaan pohjassa oli ikkunat, josta näkyi suoraan ruokasaliin..





Fillarit parkissa ja taustalla Tossa de Mar

Helpompi pätkä pyöräretkellä..
Näitä teitäpitkin myös juostiin



 

Matka sujui siis upeasti! Rahaa kyllä paloi paljon enemmän kuin suunnitelmissa oli, mutta se taisi olla välttämätöntä sen hankalan yhtälön ratkaisussa. Kelitkään eivät olisi voineet paljon paremmat olla.. Normaalisti tähän aikaan alueella on paljon kylmempää ja kun katsoin kotiin palattuamme Accuweatherin paikallissäätiedotetta alueelta, oli lämpötila tippunut lähelle jo kymmentä astetta ja alueelle annettiin varoituksia kovista sateista. Samalla Suomeen virtasi lämmintä ilmaa ja koko lomaviikon ajan täällä paukkuneet pakkaset saivat väistyä. Ei tuo säätilajuttu ollut silti pelkkää tuuria. Jos alueelle olisi luvattu kylmempää keliä, olisi kohde ollut varmasti joku toinen..

Pieni hässäkkä sentään paluumatkalla sattui.. Kuten tulomatkalla, niin palatessakin lennot lähtivät hieman hankalaan aikaan. Nyt hotellilta piti lähteä tilatulla kuljetuksella klo 02.00 yöllä, jotta ehtisimme kentälle ajoissa. Olin illalla vielä soittanut paikalliselle matkanjärjestäjälle ja varmistanut, että hakupaikka ja aika olivat paitsi meidän, niin myös kuskin tiedossa. Kaiken piti olla kunnossa, mutta bussia ei kuitenkaan yöllä alkanut kuulumaan. 45 minuuttia odoteltuamme päätin soittaa firman emergency-numeroon ja kysyä missä meille luvattu bussi viipyy. Uninen naisääni lupasi selvitti asiaa ja soittaa pian takaisin. Kohta hän soittikin ja pahoitellen lupasi että kuski on kymmenessä minuutissa hotellilla. 20 minuutin kuluttua nurkan takaa pihaan rämisteli pikkubussi jota ajoi iäkäs ja vatsakas kaveri. Vatsa ja rintaryijy paistoivat paljaina napittamatton paidan liepeiden lepattaessa avoimina. Oli tainnut tulla äkkilähtö sängystä meitä kuskaamaan... Kaasu pohjassa ajoimme seuraavan kaupungin laitamilla sijaitsevalle varikolle, jossa rintaryijymies hyppäsi pois ja tilalle astui seuraava, vielä hieman unisen mutta ennenkaikkea hermostuneen, näköinen kaveri. Hyvien unenlahjojen lisäksi hänellä oli onneksi myös lahjoja autonkuljettamiseen. Teimme ehkä nopeusennätyksen Costa Bravan ja Barcelonan välisellä n. 70 km matkalla ja ehdimme kuin ehdimmekin lentokoneeseen.

Illalla, reilu puoli vuorokautta lähdön jälkeen olimme vihdoin kotona. Tähtisadetikut sähisivät ja tervetuliasjulisteita oli liimailtu pitkin taloa. Vanhempi tyttö oli leiponut jopa kakun meille... Messi-paidat, laukut, viuhkat ja muut tuliaiset tekivät kauppansa ja nopeasti homma palasi kotona tuttuihin uomiinsa. Oli kiva olla reissussa, mutta hienoa oli palata myös mieli levänneenä kotiin. Vanhaa espanjalaista sananlaskua mukaillen: borta bra men hemma bäst!

 

Ensi vuonna uudestaan?