(Teksti on julkaistu alun perin Satapelastuksen blogissa 4.8.2014)
Rele päästää pienen naksahduksen ja hälytyslamppuun syttyy valo. Heti perään kaiuttimista kajahtaa ujellus, jota ei olisi nyt edes tarvittu, sillä heräsin horroksesta jo releen naksahdukseen. Huoneessa on läkähdyttävän kuuma. Puen sängyn viereen valmiiksi asetellut housut nopeasti jalkaan. Paidan saan kiskottua hikisten olkapäideni yli vasta käytävällä. Kalustohallin ovella luen Virven näytöltä hälytyskoodin: 483 – ihmisen pelastaminen vedestä. En nousekaan sammutusautoon, vaan jatkan matkaani sukellusyksikön luokse…
Vesipelastushälytyksiin lähdetään tehtäviä varten erityisesti suunnitellulla pelastusyksiköllä. Yksikön vahvuuteen kuuluu esimies, kuljettaja ja kaksi pelastussukeltajaa. Jos onnettomuus sattuu kaupunkialueiden ulkopuolella, hälytetään lisäksi lähimmän sopimuspalokunnan yksikkö pintapelastajiksi. Myös ensihoitoyksikkö, poliisi ja tilanteesta riippuen myös rajavartiolaitos osallistuvat tehtävään.
Kuljettaja
aukaisee hallin nosto-oven kaukosäätimellä ja ajaa auton ulos loppukesän
pimeään yöhön. On kesän viimeinen viikonloppu ennen koulujen alkua. Vaikka on
kuuma, puen sukelluspuvun alle villahaalarin lapasineen ja sukkineen, sillä
syvällä on aina kylmä. Hätäkeskuspäivystäjä kertoo lisätietona, että yöuinnilla
ollut nuorisojoukko epäilee että yksi heidän kavereistaan on hukuksissa…
Tilastojen mukaan vuosittain Suomessa hukkuu n. 150 ihmistä ja niistä suurin osa kesäkuukausina. Vakavimpien tapausten lisäksi on paljon tilanteita joissa on meinattu hukkua, mutta joko omin avuin tai autettuna onkin selvitty jatkoajalle. Alkoholi on osallisena suurimmassa osassa hukkumistapauksista. Myös oman uimataidon yliarviointi ja varomattomuus vesiliikenteessä ovat tyypillisiä hukkumiseen johtaneita syitä.
Tien
varressa opas välkyttelee meille mopon valoa. Pysähdymme laiturin edustalle ja
kuljettaja sytyttää meren puoleiset työvalot. Hälytysvilkkujen ja
valonheittimien loiste heijastuu takaisin mustasta vedenpinnasta. Muutama poika
yrittää sukeltamalla löytää kaveriaan, mutta esimies käskee heidät nousemaan
laiturille. Kukaan ei tiedä tarkkaa hukkumispaikkaa mutta erilaisia arvauksia
ja asiaa on vaikka kuinka paljon. Ystävät ovat hätääntyneitä ja hysteerisiä.
Koska hukkumispaikasta ei ole varmuutta, sovimme avustajan kanssa, että tutkin
ensin laiturin alta ja jatkan sen jälkeen etsintää sektoreittain ulospäin. Puen
sukelluslaitteen kasvo-osan ja kiristän remmit tiukalle. Tarkistan vielä
rutiininomaisesti että varusteet ovat mukana oikein puettuina ja radioyhteys
avustajaan toimii…
Pelastussukeltajat harjoittelevat paljon, mutta hälytyssukelluksia osuu kohdalle melko harvoin. Harjoituksissa sukelluslaitteiden käyttö, häiriötilanteet, erilaiset etsintämenetelmät ja todennäköisimmät sukelluskohteet tulevat tutuiksi. Vaikka harvinainen hälytys saattaa sykettä nostaakin, niin harjoituksista saadun toimintavarmuuden avulla on mahdollista pärjätä hankalissakin olosuhteissa.
Hyppään
laiturin reunalta alas veteen. Ylhäällä vallinnut kaoottinen hälinä on enää muisto
vain ja kuulen korvissani ainoastaan oman hengitysventtiilin suhinan ja veteen
purkautuvien ilmakuplien äänen. Laskeudun alaspäin ja tunnen kuinka veden paine
kasvaa. Tasaan välikorvien paineet ja lisään venttiilistä ilmaa sukelluspukuun.
Vaikka minulla on valaisin, niin huomaan olevani pohjassa vasta kun kädet
uppoavat mutaan. Joudun suorittamaan etsinnän käsituntumalla. Laiturin alta
löydän vain mutaa ja kettinkiä, joten aloitamme sektorietsinnän. Haravoimme
pohjaa siten, että avustaja seisoo paikoillaan laiturilla ja minä sukellan
laajoja kaaria henkiliinaa tiukalla pitäen. Aina sektorin laidassa avustaja
antaa pyytämäni määrän verran lisää kaapelia ja näin alue tulee etsittyä
tarkasti. Olen sukeltamassa jo kahdeksatta sektoria kun saan yhtäkkiä otteen
uhrin jalasta. Käännän nopeasti velton ruumiin syliini ja otan tukevan otteen
kainalon alta. Pyydän radiolla avustajaa vetämään meidät ylös. Ylhäällä uhri
nostetaan nopeasti laiturille ja ensihoitajat aloittavat elvytyksen…
Hukkuneen etsinnän on aina oltava nopeaa ja järjestelmällistä. Oletettu hukkumisalue tutkitaan metri metriltä soveltuvinta etsintämenetelmää käyttäen. Aikaa on vähän, sillä hapenpuute vaurioittaa uhrin kudoksia heikentäen toipumisennustetta. Käytännössä noin puolen tunnin jälkeen pelastustehtävä muuttuu etsintätehtäväksi. Erittäin kylmä vesi saattaa parantaa uhrin selviytymismahdollisuuksia, sillä elimistön nopea jäähtyminen voi suojata jossain määrin aivoja hapenpuutteelta. Koska hukkumisessa elottomuus johtuu hapenpuutteesta aloitetaan elvytys aina viidellä puhalluksella, jonka jälkeen siirrytään 30 (painallusta) : 2 (puhallusta) – rytmiin.
Vaikka
sukellussyvyys ja – aika eivät edellytäkään etappinousuja, niin laskeudun
uudestaan pohjaan suorittamaan nousun rauhallisesti. Leijuessani 3 metrin
safety stopissa katson sukelluskellosta, että olen ollut vedessä puoli tuntia.
Se on liikaa. Ei minun, mutta uhrin kannalta. Totean kuitenkin, etten olisi
voinut sukeltaa nopeammin ilman että olisin hengästynyt liikaa, tai jokin kohta
pohjassa olisi jäänyt katsomatta. Jos hukkumiskohta olisi ollut tiedossa,
olisimme löytäneet uhrin nopeammin. Kohdan pystyisi parhaiten paikantamaan
ottamalla rannalta suoran katselinjan hukkumispaikan kautta vastarannalla
olevaan kiintopisteeseen. Vielä tarkempi paikannuksesta tulee, jos linjoja on
kaksi. Silloin puhutaan ristiinpaikantamisesta. (video: Hukkuvan paikannus - Satapelastus YouTube)
Kun
olen noussut maihin ja riisunut painavat varusteet sukellusyksikön
takakonttiin, näen kuinka ensihoitajat nousevat hiljaisina seisomaan potilaan
vierestä. X-1… vainaja. Ystävät itkevät rannalla ja omaiset myöhemmin kotona.
Teimme parhaamme, mutta tällä kertaa se ei riittänyt. Poliisi hoitaa asian
tästä eteenpäin ja me palaamme asemalle. Vaikka mieli on tapahtuman johdosta
apea, niin meidän elämämme jatkuu. Laiturilla pyyhkeen alla makaavalle
kaverille tämä oli viimeinen uintireissu. Maanantaina koulujen alkaessa yksi
pulpeteista on tyhjä ja hukkumistilastoissa taas uusi merkintä.
– Mikko Puolitaival (@Puolipolvi)
Ps.
Kursiivilla kirjoitettu tarina pohjautuu työkokemukseen ja mielikuvitukseen,
mutta ei mihinkään yksittäiseen tehtävään. Se on kuitenkin todenmukainen kuvaus
siitä, miten asiat voisivat edetä vesipelastustehtävällä. Kylmän alkukesän
jälkeen hukkumistilastot ovat kääntyneet nousuun. Pitäkää omalta osaltanne
huoli siitä, että te tai läheisenne ette päätyisi osaksi tätä tilastoa!
