Ensimmäisen triathlonkokemuksen sain tämän vuoden kesäkuussa Narvitriathlonissa (blogitekstin löydät täältä). Tuossa tapahtumassa syttyi kipinä joka ei ole hiipunut vaan päinvastoin - se on syttynyt yhä kuumempaan liekkiin! Tarkoitus olikin heti nivusvammasta toipumisen jälkeen osallistua seuraavaan tapahtumaan Vehmaalle, mutta tapahtuma jäi näkemättä kun en saanut työvuoroa vaihdettua. Pettymys oli karvas.. Sisäinen liekkini kaipasi polttoainetta ja varsin pian päätinkin osallistua mihin tahansa Suomessa järjestettävään triathlonkisaan vielä tämän syksyn aikana. Vaihtoehtoja oli kaksi: Helsingin citytriathlon sekä tämä Nastolan kisa. Valitsin jälkimmäisen, koska siinä oli pidemmät matkat ja uinti tapahtuisi avovedessä...
En ehtinyt kisaan sen kummemmin valmistautua. Lähinnä olen treenaillut juoksua tämän syksyn, mutta toki pyörälenkkejäkin on tullut heitettyä. Alkusyksy on ollut tosi kiireistä aikaa töissä ja sama meininki jatkui myös kisaa edeltävällä viikolla. Vedin ensiapukurssia turvallisuusalan opiskelijoille ja koko perjantain otin vastaan näyttöjä ilmatie-esteen ja tajuttomuuden hoidosta. 27 x n.10 läimäytystä lapaluiden väliin aiheutti aikamoisen hartiajumin, jonka pelkäsin pilaavan kisan jo ennen starttia. Päivän jälkeen päätin, että on keksittävä jokin toinen tapa ensiaputaitojen osoittamiseen, kuin opettajan hakkaaminen. Mietin myös että onkohan samanlaiset kokemukset joskus johtaneet elvytysnuken kehittämiseen? :)
Niskajumista huolimatta teimme työpäivän jälkeen lähtöä koko perheen voimin. Pakkasimme yöpymisvarusteet asuntovaunuun ja mukaan tuli myös säkillinen urheiluvarusteita. Aikamoista varusteurheilua tämä triathlon.. Kun muut kamat olivat jo vaunussa, niin ajattelin vielä rasvata pyörän ketjut ja tarkistaa ettei ruuvit ole löysällä. Etujarru hieman laahasi vannetta vasten päätin säätää sen myös kuntoon, koska kisassa oli infon mukaan jonkinlainen pyörän katsastus. Palautinjousta säätäessäni alkoi säätöruuvi pyöriä yhtäkkiä pelottavan kevyesti.. Kierteethän siitä meni ja jarrupala jumittui totaalisesti vannetta vasten. Jos kisassa ei olisi ollut katsastusta tiedossa, olisin varmaan irroittanut jarrupalan kokonaan, mutta nyt oli keksittävä jokin muu keino. Äkkiä vaan pyörä kyytiin ja paikalliseen pyöräliikkeeseen kysymään löytyisikö uutta jarrua tilalle. Liike oli menossa juuri kiinni, mutta taisin näyttää niin epätoivoiselta, ettei myyjä raaskinut jättää minua oman onneni nojaan vaan jäi ylitöihin vaihtamaan uuden jarrun rikkoontuneen tilalle! Kiitokset vain Suomisen pyörän henkilökunnalle.. Ei ole ensimmäinen kerta, kun saan hyvää palvelua ko. liikkeestä.. :)
Kun pyörä oli kunnossa ja perhe autossa starttasimme vihdoin kohti Nastolaa. Ajomatkaa oli vajaat 300 km ja ilta oli pitkällä kun saavuimme perille Pajulahden urheilukeskukseen. Paikalla oli melko paljon autoja, mutta vaimo bongasi meille hyvän paikan alueen laitamilta. Iltapalan jälkeen koko porukka painui pehkuihin, eikä mennyt kauan kun jo nukuimme sikeästi. Aamulla nousin varhain syömään aamupalaa, että ruoka ehtisi hieman painumaan ennen starttia. Samalla kävin järvellä katsomassa täydenmatkan kilpailijoiden uintiosuutta. Hieman hirvitti ajatella että itsekin pitäisi pulahtaa hetken päästä samaan järveen uiskentelemaan.. Ilma oli melko kylmä, joten ajattelin ettei vesikään taida olla kovin lämmintä.
Kisatoimistosta hain kirjekuoren, josta löytyi kauhea nippu kilpailunumeroita. Juoksu- ja hiihtokisoissa olen tottunut kantamaan vain yhtä numeroa, mutta triathlonissa täytyy näköjään jokainen varuste merkata erikseen. Vaunulla liimasin tarrat kypärään, pyörän satulatolppaan ja varustekassiin. Pyöräilylaseille ei sentään ollut omaa numeroa, mutta nilkkapannassa sellainen oli ja yksi numero oli vielä kisapukuunkin. Ohjeiden mukaan numeron piti olla pyöräilyosuudella selkä- ja juoksuosuudella vatsapuolella... Eikä hakaneulojakaan ollut kirjekuoressa yhtään. Marssin siis takaisin kisatoimistoon kysymään löytyisikö sieltä kuminauhaa ja olihan sitä siellä. Sain lopulta numeron kiinni kuminauhaan ja olin tyytyväinen... Olin oppinut jotakin uutta triathlonista!
Kun kaikki varusteet olivat valmiina, vein ne vaihtopaikalle oman numeron kohdalle odottamaan. Odotella sain vielä itsekin hieman ennen kuin kuuluttaja aloitti kisainfonsa. Päivä oli lämmennyt aamun viileyden jälkeen ja kelistä oli tulossa jopa helteinen. Sen verran taisin olla hermostuksissani, ettei kuuluttajan reittiohjeista ei jäänyt mieleen yhtään mitään. Sykemittarin olin pukenut jo aamulla kisapuvun alle ja mittarin mukaan sydän luuli että kisa olisi jo alkanut. Parikymmentä minuuttia ennen starttia kiskoin Blue Sea märkkärin (Motonet 39e) päälleni ja kävelin rantaan vähän uiskentelemaan. Vesi ei tuntunut ollenkaan liian kylmältä.. Ainoastaan naamaa hieman paleli pienellä verryttelyuinnilla. Sählykentällä kolhiintunut olkapää vihoitteli vapaauinnissa, mutta rintaa pystyin uimaan kivutta. Vammat ja uintikunnon huomioiden asetuin hyviin lähtöasemiin viimeiseksi rannalle. Annoin muun porukan sännätä veteen ja lähdin rauhassa uiskentelemaan kohti vastarannalla näkyvää poijua. Kohina ympärillä oli melkoinen ja uin varovasti mahdollisimman väljillä vesillä. Aloitin vapaauinnilla siten, että hengitin vain oikealta puolelta. Noin joka kolmannen henkosen yhteydessä tarkistin myös uintisuunnan, joka pysyi yllättävän hyvänä. Suunnan pitämisessä auttoi varmasti myös rinnalla uivat muut triathleetit.. virran mukana oli helppo edetä. Vuorottelin vapaa- ja sammakkouintia sen mukaan miltä olkapäässä tuntui. Yhtään kolhua en saanut matkalla, mutta jotakin taisin kyllä hieman potkaista.. SORRY! Ympärillä uivien jalkoja katsellessa huomasin ettei muut käyttäneet jalkojaan juuri ollenkaan uinnissa. Tämä ehkä säästää koipia pyöräily ja juoksuosuuksille, mutta itse en kyllä vielä osaa uida pelkkiä käsiä käyttäen.
1500 metrin uinnin jälkeen nousimme rannalle ja kellotin väliajaksi n. 34 minuuttia. Virallinen uinnin väliaika otettiin kuitenkin kentän laidalla, johon oli ehkä pari sataa metriä matkaa. Väliajan lisäksi ei kellossa paljon muuta näkynytkään. Syketoiminto oli simahtanut uintireissun aikana, mutta arvioni mukaan syke oli uinnin jälkeen paljon rauhallisempi kuin ennen sitä. Vaihdossa riisuin märkäpuvun, kuivasin jalat ja puin sukat jalkaan koska halusin tällä kertaa välttää ylimääräiset hiertymät ja rakot. Myös kypärä kuului pukea päähän jo tässä vaiheessa ja tietysti se kuminauhanumero. Pyörää piti taluttaa tien laitaan saakka, jossa oli lankku merkkinä varsinaisen pyöräilyosuuden alkamisesta. Sitten ei muuta kuin lukot kiinni ja menoksi. Reitti oli heti alusta saakka todella mäkinen ja nopeudet vaihtelivat noin 10 ja 60 välillä. Heti ensimmäisissä mäissä huomasin ettei vaihteet toimineet kunnolla ja taas opin jotain uutta triathlonista: Pyörä pitäisi tietysti testata aina kuljetuksen jälkeen, mutta eipä nyt vaan tullunna mieleen. Ilmeisesti vaunussa oli joku kassi tms. painanut takavaihtajaa hieman väärään asentoon eikä vaihteet tämän vuoksi oikein pysyneet silmässä. En kuitenkaan pysähtynyt niitä korjaamaan, koska olin jättänyt työkalutkin pois matkasta kuorman vähentämiseksi :) Vaihdeongelmista huolimatta sain ohiteltua melko paljon porukkaa... Itselläni triathlonin lajit paranevat loppua kohden mikä on suorituksen kannalta ihan kiva juttu. On mukavampi ohitella jatkuvasti kilpakavereita, kuin tulla ohitetuksi. Pidin hyvää tempoa yllä koko pyöräilyn, mutta sellaisen "viimeisen puristuksen" jätin käyttämättä, koska toivoin juoksuunkin riittävän vielä tehoja.
Juoksuvaihdossa kuulin tyttäreni kirkkasäänisen kannustuksen kentän laidalta ja sehän nosti fiilikset ihan pilviin <3 Hurjasti perheelleni vilkutellen säntäsin juoksuosuudelle ja valitsin vauhtiasteikolta sellaisen rennon/reippaan askelluksen. Edelleen sain ohitella porukkaa ja tsemppauksia sateli puoliin ja toisiin. Triathlonistit tuntuvat olevan mukavaa porukkaa.. Alkumatkasta juoksureitti laskeutui ihan rantaan, mutta siitä sitten lähdettiin taas nousemaan ylöspäin.. ja kohta taas alas! Suurimmaksi osaksi reitti kulki asfaltoitua jalkakäytävää pitkin, mutta välillä juostiin myös metsäpolkujakin. Juomapisteitä oli mukavasti ja taisinkin joka pisteeltä hörpätä vettä tai kuntojuomaa. Kääntöpaikan jälkeen lisäsin hieman vauhtia, kun tiesin että enää on 5 km jäljellä. Loppumatkaksi sain myös juoksukaverin, jonka kanssa pidimme noin 4 min/km vauhtia maaliin saakka. Fiilis maalissa oli ihmeellisen fressi. Jaloissa ei ollut happoja, vatsassa ei vellonut ja pää toimi. Vähän kävi mielessä, että olinko ottanut kisan turhan löysästi, kun maalissa ei tuntunut pahalta. Mutta ihan hyvä näin.. kokemukseni mukaan usein hyvin menneestä kisasta jää fiilis, että pikkuisen olisi voinut puristaa vielä enemmän. Ehkä sitä puristusvaraa ei kuitenkaan olisi niin paljoa ollut, vaikea sanoa. Ensi vuonna kuitenkin kokeillaan taas hieman suuremmilla tehoilla ja pidemmällä matkalla!
Kisakeskuksena Pajulahti oli mitä parhain.. Nastolan Triathlon oli hienossa ympäristössä erittäin upeasti järjestetty tapahtuma, joka ansaitsee pelkkää kiitosta! Kiitos ei kuitenkaan paljoa kehitä, joten tässä järjestäjille vielä hieman vinkkejä (jos satutte lukemaan):
- Matkan varrelle voisi laittaa kilometrikylttejä, jotta kilpailijat tietävät paljonkon matkaa on jäljellä.
- Vaihtopaikalla voisi olla enemmän vessoja.. vaikka muutama bajamaja (nyt vain 1 wc?).
- Kilpailunumeroiden ja nimien synkronointiin lisää tarkkuutta (ainakin minun numerollani oli jonkin toisen kilpailijan nimi.. tuloksista tämä virhe kuitenkin myöhemmin pyynnöstäni korjattiin).
Mutta mutta.. tämä oli upea tapahtuma kerta kaikiaan! Kipinä sisälläni sai nyt polttoainetta ja syttyi todelliseksi roihuksi. Kisan jälkeen on netissä vierähtänyt hetki jos toinenkin tulevista Ironmankisoista ja triathlonpyöristä haaveillen.. Saa nähdä mihin tämä vielä johtaa!?
| Tässä vielä chippiajat: Uinti (1500m) 00:35:38 T1 00:03:39 Pyöräily (40km) 01:17:16 T2 00:01:08 Juoksu (10km) 00:41:14 Kokonaisaika: 02:38:58  Terveisin - PUOLIPOLVI |
Lupasin lyhyen raportin, mutta pitkältähän tämä näyttää.. Pitää yrittää jatkossa vähän tiiistää.
VastaaPoistaPs. Tänään aamu-uinnilla vapari sujui paremmin kuin koskaan ennen! Ensimmäistä kertaa tuntui siltä että uintia olisi voinut jatkaa vaikka miten pitkään.. En lähtenyt silti ahnehtimaan vaan tyydyin tunnin uintiin; tuloksena 2,2 km. Flow-fiiliksen takasivat rauhallinen vauhti ja tasainen hengitys :)