Kaikki mikä kiiltää ei ole kultaa

Napille oma nettiliittymä

Aamulla lumitöitä tehdessäni kuuntelin podcastia, jossa yliopiston tutkija ennusti, että pian lenkkitossulla tai paidan napilla voi olla oma nettiyhteys. Tästä asioiden internetistä (Internet of things) olin kyllä kuullut jo aiemmin, mutta yleensä esimerkkeinä on käytetty jääkaappeja, pesukoneita tai leivänpaahtimia. Pyykinpesukoneelle voisin nettiliittymän jo ostaakin, jos sen avulla saisin raportin siitä mihin sukat aina häviävät. No jääkaapille myös, jos se hoitaisi ruokaostokset ja ilmoittaisi kaappiin vanhenevista ruoista. Napin sanottiin voivan lähettää nettiin mm. kehon lämpötilaan liittyviä tietoja. Tuo on varmasti hyvä ominaisuus, mutta ainakaan lunta kolatessa en kokenut tarvetta tarkistaa kännykästä onko minulla hiki.

Vielä hetki sitten velipojan kanssa peittelimme tyynyillä yläkerran modeemia, kun yöllä vanhemmilta salaa lämmittelimme verkkoyhteyksiä. Modeemin käynnistysäänet olivat kuin avaruusaluksessa ja taisi olla puhelinlaskukin surffailujen ansiosta tähtitieteellinen. Ei mennyt surffailut silti hukkaan – IRC:ssa [irkissä] tutustuin mukavaan tyttöön, jonka myöhemmin tapasin myös livenä. Tutustuminen jatkuu edelleen.

Kuluttajista toimittajiksi

Tekniikan kehittyessä olemme saaneet vaihtaa vinkuvat modeemit ja pölyiset pöytäkoneet kiiltäviin älypuhelimiin ja läppäreihin. Mullistavinta ei kuitenkaan ole ollut käyttöpäätteiden kehitys, vaan se, että sisällön kuluttamisen lisäksi kaikilla on aito mahdollisuus myös tuottaa omia sisältöjä nettiin. Meille kaikille on auennut mahdollisuus kertoa maailmalle mitä tänään on harrastettu ja syöty tai mitä mieltä ollaan koirankakoista tai opetussuunnitelman perusteiden uudistuksesta.

Uudessa opetussuunnitelmassa muuten yhtenä laaja-alaisen osaamisen tavoitteena on monilukutaito… Onneksi! Nettiviestintää seuratessa on nimittäin välillä ollut havaittavissa pientä lähdekritiikin ja impulssikontrollin puutetta. Eipä silti, ei ne faktat taida nykyään olla muodissa politiikassakaan. Lapset oppivat monilukutaidon koulussa, mutta meille aikuisille vinkiksi: kaikki mikä kiiltää ei ole kultaa, eikä kaikki ole totta mikä netissä on kirjoitettu.

Onnettomuudet kiinnostavat

Netti on myllertänyt myös uutismaailman. Ennen vanhaan tämän päivän onnettomuuksista saatiin lukea huomisen lehdistä, mutta median sähköistymisen seurauksena uutisetkin liikkuvat sähäkämmin. Onnettomuusuutinen on nykyään netissä usein jo ennen kuin paloautot ovat palanneet takaisin kalustohalliin. Auttajaa kyllä välillä ihmetyttää se, että juttu siimasta irrotetusta lokista voi jyrätä huomioarvollaan uutisen huoneistopalosta pelastetuista ihmisistä. Tykkäyksiä ja klikkauksia keräävät teemat nousevat herkimmin pintaan uutisvirrassa.

Somebuumi on haastanut pelastuslaitoksetkin perustamaan omia profiileja. Netti onkin ollut oivallinen alusta erilaisten turvallisuusvinkkien jakamiseen ja pelastuslaitoksen arjesta kertomiseen. Nyt kun PR- ja tuvipuoli alkavat olla jotenkin hanskassa, niin seuraava iso haaste on laitosten onnettomuusviestinnän kehittäminen. Sen avulla voitaisiin jo onnettomuuden aikana antaa toimintaohjeita onnettomuuden vaikutuspiirissä oleville ja leikata huhuilta siipiä. Olemalla itse aktiivisia viestijöinä, voitaisiin paremmin myös vaikuttaa näkökulmaan… Tuhoutuiko puolet vai saatiinko puolet pelastettua?

Yhteiskunnallinen vaikuttaminen

Vaikuttamisella on vaikutusta. Ei vain edellä mainitussa onnettomuusviestinnän näkökulmassa, vaan ennen kaikkea siinä että meidän toimialamme on mukana sisäisestä turvallisuudesta käytävissä keskusteluissa. Tässä katson hieman odottavasti pelastuslaitostemme johtajien suuntaan… Poliisin, rajavartiolaitoksen, häken, puolustusvoimien ja muiden turvallisuustoimistojen johtajat ovat jo pitkään edustaneet aktiivisesti omaa alaansa sosiaalisen median keskusteluissa. Pelastustoimen puolella on valitettavasti ollut hiljaisempaa. Johtaminen on viestintää. Sellainen johtaja joka ei osallistu keskusteluun, on ulkona keskustelusta ja herää jonakin päivänä entisenä johtajana. Näin totesi Pekka Sauri syksyllä viestintäseminaarissa. Hän sanoi myös että ei keskusteluun osallistuminen ole toki kiellettyä meiltä muiltakaan. Kaikki rohkeasti mukaan vain. Muistakaa kuitenkin se juttu kullasta ja internetistä.

Lääke vai myrkky

Samalla kun tässä julistan internetin ja somen mahdollisuuksista, täytyy todeta että hieman huolestuneena seuraan sen vaikutuksia meidän käyttäytymiseen… etenkin lasten osalta. Älylaitteiden käyttö koukuttaa - Ne ovat kuin sähköistä heroiinia. Kauppareissun tekeminen ei tahdo onnistua ilman notifikaatioiden tarkastamista ja sähkökatkon aikana todellinen kriisi alkaa vasta siitä kun kännykästä loppuu virta. Ei kannata unohtaa tosielämän suhteiden arvoa.
Sauria mukaillen voisin ennustaa, että kaveri jonka huomio on keskustelun sijasta aina kännykässä, herää jonakin päivänä entisenä kaverina. Niin hyvä asia kuin netti onkin, ei sen parissa silti kaikkea aikaa kannata viettää.  Sanonnan mukaan lääkkeen ja myrkyn ero on annostus. Sanonta taitaa päteä tässäkin.


(Kolumni on julkaistu Tulitaistelija-lehdessä kevättalvella 2018)