Hölösuut ja juorukellot

(juttu on alun perin julkaistu Tulitaistelija-lehdessä syyskuussa 2020) 

Otsikossa olevat sanat tarkoittavat sanakirjamääritelmien mukaan kielevää ihmistä, jolle ei voi uskoa asioita ja joka levittävää innokkaasti juoruja ja huhuja. Synonyymejä näille kuvaaville termeille ovat mm. hölöttäjä, lörppö ja suupaltti.

Usein väitetään että meidän alalla (pelastusalalla) tieto ei kulje. Mielestäni väite ei aivan pidä paikkaansa, tai ainakin se vaatii tarkennusta. Niin sanottu virallinen tieto liikkuu kyllä usein turhan tahmeasti, mutta erilaiset huhut ja salaisuudet puolestaan kiertävät ympäri koko pelastustoimen sellaisella nopeudella, että valokin katselee tuota kyytiä kateissaan. Tietoahan se on vääräkin tieto ja se liikkuu kyllä liukkaasti. Mark Twain on aikanaan huomannut saman ilmiön todetessaan että ”valhe on kiertänyt maailman, kun totuus vasta panee saappaita jalkaan.” 

Joskus tulee mieleen, että pahimmat juorukerhot eivät ehkä sittenkään kokoonnu lähikauppojen parkkipaikoilla tai leikkipuistojen laitamien puupenkeillä, vaan paloasemilla. Ei ole väliä onko kyseessä VPK tai ammattipalokunta, iso tai pieni asema. Meillä osataan juoruilu ja hölöttäminen – ihan kaikissa palkkaluokissa! 

Palokunnissa on aina oltu hyvin perillä toisten asioista - Joskus jopa paremmin kuin tuo kyseinen henkilö itse. En sano, etteikö kaksi ihmistä voisi keskustella kolmannesta, mutta tahallinen ilkeily, vähättely tai perättömyyksien levittäminen on yksinkertaisesti kurjaa. 

Tarinan mukaan Sokrates ei halunnut kuunnella juoruja muista ja hän oli kehittänyt hyvän kysymyspatterin juorujen varalle. Ennen kuin juoruaja oli ehtinyt kunnolla aloittaa kertomustaan hän kysyi: Ennen kuin jatkat, voisitko vastata kolmeen kysymykseen: Ensinnäkin, onko se hyvää, mitä aiot minulle kertoa? Toiseksi, onko hyödyllistä kuulla se, mitä aiot kertoa? Kolmanneksi, onko se varmasti totta? 

Kun seuraavan kerran kun aukaiset suusi kertoaksesi kahvipöydässä tarinan henkilöstä, joka ei juuri silloin ole paikalla, tee ensin mielessäsi Sokrateen testi. Jos vastasit kaikkiin kyllä, anna palaa… Positiivinen juoruilu on jopa suotavaa! Jos vastaukset kysymyksiin olivat kuitenkin kielteisiä, on ehkä parempi jättää koko juttu kertomatta. 

Juoruiluakin tyypillisempää on erilaisten yleisten huhujen kertominen ja hölöttäminen. Joku kuulee jostain tiedonpuolikkaan ja juttu kulkee eteenpäin, kuin "rikkinäinen puhelin" –leikissä muuttuen matkalla niin, että kierroksen jälkeen edes huhun liikkeelle laskenut ei välttämättä tunnista koko asiaa. Ei erilaisten huhujen vatvominen nyt mikään työpaikkojen suurin ongelma ole, mutta kyllä se lisää epätietoisuutta ja syö työtehoa. 

Todelliseksi ongelmaksi hölöttäminen muodostuu kuitenkin viimeistään siinä vaiheessa, kun unohdetaan että on paljon asioita, joista ei todellakaan kuulu puhua eteenpäin: 

• Työkavereiden sairaslomien syyt eivät ole yhteisesti apellissa käsiteltäviä kysymyksiä.
• Kahdenvälisiä sähköpostiketjuja ei kuulu jakaa ilman lupaa kolmannelle osapuolelle.
• Keikkojen jälkeen ei kuulu yleisesti repostella kohteessa nähtyjä tai kuultuja asioita.
• Ym. ym. ym. 

Joskus voi vaatia hieman pähkäilyä hahmottaa, mitä asioita voit kertoa kaikille ja mitkä tiedot eivät kuulu yleiseen jakoon. Toisinaan asian päättely on kuitenkin tehty helpoksi, kun paperin tai tiedoston ylälaitaan on valmiiksi lätkäisty punainen leima merkiksi dokumentin suojaustasosta. Pelastuslaitosten tietosuojaustason pitävyydestä saatiin kuitenkin esimerkki, kun Turun terroriteon jälkeen sisäministeriön pelastusosastolta lähetettiin leimattu ohje virkapuvun käytön välttämisestä työmatkoilla. Silloinkin tieto kulki nopeasti – nimittäin suoraan valtamedioiden sivuille. 

Niin kauan kuin pelastustoimessa vallitsee hölöttämis- ja hollitupakulttuuri, ei kannata hirveästi ihmetellä jos muut viranomaiset ovat välillä nihkeitä jakamaan luottamuksellista tietoa kanssamme. Nyt on yhteisen ryhtiliikkeen paikka! 

@puolipolvi