Osallistuin ensimmäistä kertaa Forssan suvi-iltaan 14.6.2014.
Suvi-ilta on ainakin minun mielikuvissani kovatasoisen kilpailun maineessa,
sillä vuosittain sieltä on uutisoitu kovia suorituksia varsinkin
puolimaratonilla. En tapahtuman historiaa kovin tarkasti tunne, enkä nyt ala
tehdä sen tarkempaa tutkivaa journalismia, mutta ilmeisesti aika vastikään suvi-iltaan
on alettu ottaa mukaan myös muita lajeja. Ainakin rullaluistelu on ollut lajina
joinakin vuosina. Vuodesta 2013 ohjelmassa on ollut juoksun lisäksi myös
pyöräily.
Tarkoituksenani oli alun perin juosta Forssassa maraton,
mutta suunnitelmat menivät uusiksi tyhmän harjoituksen vuoksi. Kävin nimittäin
reilu viikko ennen kisaa kokeilemassa, miten juoksu sujuu uusilla Asicsin
lenkkareilla ”triathlontyyliin” ilman sukkia. Juoksuhan sujui kyllä ihan hyvin…
mutta jo 7 kilometrin jälkeen varpaat ja kantapäät olivat hiertyneet puhki. Ei
hiertymissä mitään uutta ole – niitä on tullut ennenkin, mutta nyt vasemman
jalan kantapään haava tulehtui. Jalka oli niin kipeä, että maratonhaaveet oli
pakko haudata. Onneksi Forssan lajivalikoimasta löytyi sopiva vaihtoehto ja
niin ilmoittauduin suvi-illan pitkään comboon, eli pyöräilyn (95 km) ja juoksun
(21,1 km) yhdistelmään. Tästä saisi samalla hyvän yhdistelmäharjoituksen
triathlonkisoja varten.
Ilmoittautuminen kävi netin kautta helposti, mutta hinta
kyllä löi ällikällä… Ymmärrän kyllä että olin matkassa melko myöhään, mutta
siitä huolimatta 105 e hinta tuntui suolaiselta. Järjestelykulujahan kaiketi
syntyy esim. katujen sulkemisesta, huolloista, tilavuokrista jne. Mutta on
niitä kuluja varmasti muuallakin ja esim. sellaisissa pikkukaupungeissa kuten Amsterdamissa,
Tukholmassa ja Helsingissä olen päässyt kilpailemaan paljon halvemmalla (tosin
niissä vain juosten). Mutta eihän se ole tyhmä joka pyytää, vaan se joka
maksaa. Silti… kohtuullisuutta osallistumismaksuihin kiitos… ja hymiö.
Pyöräilyn startti oli aamupäivällä kello 11. Ajelimme
hyvissä ajoin paikalle ja kävin noutamassa kisakeskuksesta (urheiluhalli)
numerot. Mitalit ja osallistujapaitakin jaettiin samantien, mikä ehkä on
logistisesti hyvä järjestely, mutta itse lunastaisin ne mieluummin vasta
suorituksen jälkeen. Eihän karhuntaljaakaan pidä mennä myymään, ennen kuin
karhu on kaadettu.
Aika-ajopyörän käyttö turvallisuussyistä kiellettyä, joten
ajoin kilpailussa Focuksen Cyclocrossarillani. Se kulkee siinä missä mikä
tahansa maantiekiiturikin, kunhan vaan renkaat ovat riittävän kapeat ja kovat.
Nyt alla oli 23 milliset Shwalben luganot ja mitkä alkoivat kyllä olla aika
kuluneet. Taskussa mukana varmuudeksi yksi varasisuri ja rengasrauda(muovit).
Laskeskelin että energiaksi riittää geelit ja kaksi pullollista juotavaa. Keli
oli sopivan viileä, mutta hieman kyllä tuulinen. Puin päälle lyhyen ja pitkän
pyöräilypaidan, sekä henkselimallin housut ja kompressiosukat. Vaatetus oli
sopiva, eikä missään vaiheessa matkaa ollut kylmä tai kuuma.
Yhteislähdön jälkeen seurasimme varsin reippaasti ajanutta
johto-autoa kaupungin halki. Innostuksissani unohdin käynnistää kelloni
startissa, mutta onneksi huomasin sen noin 10 minuutin ajon jälkeen. Ajoin
pitkän letkan hännillä beesaillen vauhdin ollessa 32-35 km/h. Ryhmässä ajo
tuntui pitkästä aikaa mukavalta ja ennen kaikkea tosi kevyeltä. Ajajien letka
venyi varmaan 200 metrin mittaiseksi. Kärkiryhmän menosta oli vaikea tehdä
mutkaisella tiellä havaintoja, mutta eipä minulla olisi kärkeen mitään asiaa
ollutkaan. Tarkoituksena oli ajaa jalkoja juoksua varten säästellen koko matka,
joten pysyttelin letkan hännillä. Pitkän letkan huono puoli on se, että pienissäkin
mutkissa aiheutuu nopeasti valtavaa jojoilua. Häntäpäässä saa vuoroin
kiihdyttää ja jarruttaa, jos meinaa pysyä pystyssä ja mukana. Letkassa on
kuitenkin tärkeä pysyä mukana ja etäisyyttä edellä ajavaan ei kannata päästää
venymään paria metriä pidemmäksi. Itse yritän ajaa noin puolen metrin sisällä
ja samalla hieman sivussa edellä kulkevan takarenkaasta. Näin ehtii paremmin
reagoimaan mahdollisiin vauhdinmuutoksiin.
Vaikka letkassa ajo tuntuikin kevyeltä, oli vauhti
muutamille liikaa. Huomasin ensimmäisen katkeamisen onneksi ajoissa, eikä
etäisyys karkaavaan matoon ollut vielä kasvanut kuin muutamaan kymmeneen
metriin. Halusin pysyä mukana pääjoukossa, joten ohjasin heti sivuun ja
reippaalla kiihdytyksellä karkuun päässyt letka kiinni. Ekan katkeamisen
jälkeen opin tarkkailemana eturenkaan lisäksi jonoa vähän pidemmällekin ja
matkan aikana jouduin repimään edellä karkuun päässeen joukon kiinni ainakin 5
kertaa. Tällainen kiriminen on tosi raskasta ja siinä todella huomaa jonossa
ajamisen merkityksen. Heti kun jonon on saanut kiinni, polkeminen helpottuu ilmanvastuksen
vähentyessä ja sykkeet palaavat normaaleihin lukemiin.
Onneksi ryhmässä riitti halukkaita vetureita, joten pystyin
toteuttamaan omaa ”epäurheilijamaista taktiikkaa” beesailijana. Matka taittui
kivasti ja ehdin pyöräilyn lomassa myös juttelemaan muiden kilpailijoiden
kanssa. Varsin usein satuin rinnakkain erään kovakuntoisen näköisen pyöräilijän
kanssa, joka polki Juoksija/Pyöräilijä/Triathlon –lehden trikoissa. Juttelimme
ajaessamme niitä näitä ja kun jossain vaiheessa kysyin osallistuuko hän myös
comboon, vastaus oli ettei tällä kerralla… vaikka hän kuulemma olikin hieman
enemmän ”juoksumiehiä”. Keskustelun jatkuessa kävi ilmi myös kaverin nimi;
Harri Hänninen… niinpä.. että sitten ”hieman” enemmän juoksumiehiä. Aika
lievästi ilmaistu, jos puolikkaan ennätys on 1.02.00 ja maratonilla 2.11.58! Voisi
sanoa että vaatimattomuus kaunistaa.. Onneksi en itsekään ryhtynyt pullistelemaan
saavutuksillani.
Kerroin jo että tuuli oli kohtuullisen reipas, ja jos alkumatka
ajettiin sivuvastaiseen, niin vimeinen 45 kilometriä tultiinkin sitten
tuulivoimalla. Lopun kiihdytyksen ja aina vain nopeampaan ryhmään liittymisen
ansiosta keskinopeuskin nousi yli 35 km/h. Maali 1 km –kyltin tullessa näkyviin
olikin jo varaa lyödä loput paukut tiskiin ja kiihdyttää muutaman muun kaverin
kanssa irtiottoon. Maalilinja ylitettiin kuntopyöräilytapahtumaan nähden varsin
kilpailullisesti, mutta onneksi kaikki pysyivät pystyssä. Kello seis ja loppumatka
takaisin kisakeskukseen maltillisesti. Virallinen pyöräilyn loppuaikani oli
2:39:32. Sijoituin sillä 26 pitkän comboilijan joukossa kuudenneksi. Kaikkien
195 pyöräilijän joukossa olin 33.
Pyöräilyn jälkeen oli reilu puolitoista tuntia aikaa
löffäillä. Vaihdoin autossa vaatteet kuiviin ja kävimme vaimon kanssa
kiertelemässä kisakeskuksessa. Paikalle oli tullut useita tuttuja
maratoonareita ja aika kuluikin nopeasti kuulumisia vaihtaessa sekä
vessajonoissa. Puoli tuntia ennen juoksun starttia lähdin tekemään verryttelyä.
Vaikka olo olikin pyöräilyn jälkeen tosi freesi, niin yhtäkkiä juoksu tuntuikin
sikaraskaalta. Hölkkäilin hieman ja tein kisavauhtisia kiihdytyksiä, mutta ei
jalat kyllä omilta tuntuneet lämmittelyn jälkeenkään. Kävin taputtelemassa
kympin juoksijat matkalle ja pian seisoin viivalla jo itsekin.
Puolimaratonin ja maratonin lähdöt tapahtuivat samaan
aikaan, samalta kadulta kuin pyöräilykin aiemmin päivällä. Löysin nopeasti
paikkani ryhmästä ja juoksu tuntui ainakin hieman paremmalta kuin
alkuverryttelyssä. Ajattelin pitää juostessa noin neljän minuutin
kilometrivauhtia ja se onnistuikin aika hyvin… ensimmäiset kymmenen kilometriä.
Sen jälkeen vauhti alkoi hiipumaan hieman, eikä nesteetkään oikein tuntuneet
imeytyvän. Jalat painoivat kuin lyijy, mutta yritin pitää niin hyvää vauhtia
kuin suinkin mahdollista. Ensin mittari tipahti 4:15 vauhtiin, sitten 4:30,
mutta matka eteni koko ajan. Kokemuksesta tiesin että eteenpäin kannattaa
kuitenkin yrittää. Kipu ja tuska on väliaikaista, mutta keskeyttäminen ikuista!
Muistan edelleenkin sen pettymyksen, minkä koin kun jouduin kerran jättämään
Pirkan Hiihdon kesken puolessa matkassa… Enkä tosiaan halunnut kokea sitä
uudelleen!
Matka taittui ja sain voimaa juomapisteistä, sekä taskussa
olleesta suolapussista… ja tietysti matkan varrella kannustaneesta yleisöstä.
Juoksun aikana ei pahemmin tullut mieleen hieroa tuttavuutta kenenkään kanssa,
vaan keskityin vain pitämään vauhtia niin hyvänä kuin mahdollista. Matka
taittui pikkuhiljaa ja lopulta alkoi kenttäkuulutukset kaikumaan ja pääsimme
laskettelemaan kohti urheilukenttää. Vielä kierros kentällä ja pieni
loppukiristys loppuirvistysten kera ja maalin yli ajassa 1:31:26. Oli muillakin
ollut vaikeaa, koska sijoituin lopulta juoksussa comboilijoiden joukossa
toiseksi ja yhteensä 604 puolimaratoonarin porukassa olin 66. Nopeimman ajan (1:09:57)
juoksi taas kerran Forssan suvi-illan konkarikävijä Jussi Utriainen.
Että sellainen reissu.. Tuloksiin olin tyytyväinen ja olin
tyytyväinen myös siihen, etten lähtenyt kiusaamaan kipeää jalkaani maratonille.
Ei juoksu haavaa nytkään parantanut, mutta teippausten avulla selvisin sentään
maaliin ilman pahempia verenvuodatuksia. Juoksun kakkossija ei riittänyt
nostamaan kokonaistulosta ihan palkintopallille, mutta väliäkös sillä. Tulin
tänne kokeilemaan pyöräilyn ja juoksun yhdistelmää ja sain loistavan
harjoituksen Joroisten puolimatkaa varten.
Lupaan jo nyt, että ensi vuonna en tule uudestaan… Tämä
johtuu kuitenkin ainoastaan siitä että ensi kesänä, jos terveyttä riittää,
etsin Paimion metsissä rasteja samoihin aikoihin. Myöhemmin voin hyvinkin
osallistua ja silloin ilmoittaudun varmasti aikaisemmin ;)
Suosittelen Forssan suvi-iltaa myös muille.. Hieno tapahtuma
pienellä paikkakunnalla! Kiitoksia järjestävälle seuralle Forssan Salamalle
sekä kaikille kisaan tavalla tai toisella osallistuneille!
/Puolipolvi
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti