Heti Torniosta palattuani lähdimme ystäväporukan kanssa Ahvenanmaalle pyöräilemään. Tätä reissua oli suunniteltu jo edellisestä syksystä alkaen ja ajankohtakin oli päätetty hyvissä ajoin.. Muuten tuskin olisin lähtenyt uuteen reissuun heti paluupäivän jälkeisenä aamuyönä. Tornion reissusta ei onneksi jäänyt mitään isompia vammoja, että sikäli uusi reissu sopi kyllä kuvioihin.. hanuri kyllä hieman tykkäsi huonoa kovasta satulasta, mutta tottui pian taas matkan tekoon. Fyysisten vammojen sijasta minua vaivasi melkoinen unen puute: Ensimmäisenä Ahvenanmaaniltana laskeskelin että 62 edellisen tunnin aikana olin nukkunut 6 tuntia. Sen jälkeen uni kyllä maistuikin oikein erityisen hyvälle.. mutta tehtiin siellä Ahvenanmaalla paljon muutakin kuin nukuttiin - kuvaillaanpa siis tätäkin seikkailua nyt hieman tässä blogissa:
Reissu aloitettiin aamuvarhaisella Raumalta. Pakkasimme pyörät peräkärryihin, keräsimme porukan eri osoitteista kasaan ja ajoimme Viikkarin terminaaliin Turun satamaan. Varusteet sulloimme mukaan lähteneeseen huoltoautoon, johon saimme mahtumaan muistaakseni 10 polkupyörää ja 19 hengen varusteet. Tiukka pakkaaminen säästi rahaa, sillä jokaisesta autokannella kuljetettavasta pyörästä veloitettiin 9 euroa. Suunnittelimme aluksi peräkärryn ottamista mukaan, mutta siitä olisi koitunut lisäkustannuksia paitsi Viking Linella, niin myös saaristolautoilla.
Matkanjohtajana kävin Chekkautumassa Ineen ja lippusten ja lappusten kanssa siirryimme laivaan, osa autolla, osa pyörillä ja osa kävellen.
Tenavien kanssa matkustettaessa on hyvä hoitaa ruokailu ennen karkkiostoksia. Kävimmekin tankkaamassa moottorit täyteen puuroa, nakkeja, pekonia, lettuja, melooneita, kahvia, donitseja ja ties mitä aamiaisherkkuja. Hintaansa nähden erinomainen ateria! Joskus muistan kuulleeni että ihminen marssii rusinan voimalla kilometrin... En tiedä onko totta vai tarua, mutta sillä perusteella laiva-aamiaisen voimalla voisi pyöräillä Oolannin ympäri ainakin 3 kertaa. Tukevan laiva-aamiaisen lisäksi kävimme vielä Mariksessa Hesestä hakemassa lisäenergiat mahdollista neljättä Oolannin kierrosta varten. Hamburgaret syötyämme kiitimme kauniisti ruotsiksi ja lähdimme letkassa ajelemaan keskustan läpi kohti koillista. Ensimmäisen päivän matka johti meidät Godbyn, Saltvikin ja Kastelholman linnan kautta Bomarsundin Puttescampingiin, josta olimme varanneet 3 mökkiä. Päivä oli melko pitkä, sanan kaikissa varsinaisissa merkityksissä. Herätys neljältä, ajomatkaa n. 45 km ja auringon valoa aamuyöhön. Mökin sängyllä tuntui olevan oma vetovoimakenttä, mutta ennen nukkumaanmenoa kävimme vielä syömässä eväitä rantakallioilla kauniissa auringon laskussa. Taisin yhden puhjenneen pyöränkuminkin siinä vielä paikata seuraavaa päivää varten. Makkaroitakin olisi ollut matkassa, mutta leirintäalueen grillikatos oli taalainmaalaisten offroad-autoilijoiden valloittama. Emme sitten ruvenneet lämmittelemään pariakymmentä makkaraa trangialla, joten ryömimme makuupusseihin ja siihen filmi katkeaakin.. Olin todella unen tarpeessa :S
Aamulla 8 jälkeen herättyämme keittelimme amupuuroja ja kahvia pihalla pienessä tihkusateessa. Päivän ohjelmassa oli Bomarsundin linnoitusten raunioiden kiertelyä ja paikka olikin sekä lasten, että aikuisten mielestä erittäin kiinnostava. Linnoitus oli rakennettu joskus 1800-luvun alussa venäläisten toimesta ja se tuhottiin siinä kuuluisassa Oolannin sodassa saman vuosisadan puolivälissä ranskalaisten toimesta. Osa tykkitorneista oli säilynyt kohtuullisen hyvin, mutta tykinkuulien jättämien kraatereiden määrästä päätellen taistelut ovat olleet todella "kauhioita", kuten laulussakin sanotaan. Yritimme sitä laulua porukalla laulaakin, mutta sanat olivat hieman hukassa.. Kekkonen vain kustansi ja puliukot seilasi! Tykkitorneista löytyi vielä vanhoja kanuunan piippuja joihin oli valettu venäjänkielisiä tekstejä ja kaksipäisen kotkan kohokuvia. Linnoituksia kierrellessä aika riensi ja pian olikin jo iltapäivä ja meidän oli lähdettävä jatkamaan matkaa että ehtisimme varmasti Hummelvikissa Brändöön lauttaan.
Iltapäivän etappina ajoimme Bomarsundista Hummelvikiin.. tai muut pyöräili ja minä ajoin autoa. Vuorottelimme huoltopäällikön tehtävää 4 mukana olleen aikuisen kesken. Huoltopäällikkö suhaili autolla edes takas hoitaen majoitus- ja muonitusasioita. Muksut jaksavat pyöräillä yllättävän hyvin, kunhan vaan kenelläkään ei maha pääse tyhjäksi. Toisaalta ihan samat säännöt pätevät myös aikuisiinkin.. Pidimme keksi/leipätaukoja noin 15 km välein ja juomataukoja useamminkin. Laskennallisena matkanopeutena pidimme 10 km/h mutta todellisuudessa letka pysyi hyvin kasassa vielä 15 km/h vauhdissa (paitsi vikana päivänä) ja Hummelvikin lauttarantaan ehdimme hyvissä ajoin.
Lauttaa odotetellessa vilkaisin viereiseen autoon, jossa olin jo aiemmin nähnyt huonovointisen näköisen vanhan naisen. Tällä kertaa hän näytti vieläkin voipuneemmalta ja puolison yrittäessä juottaa häntä, vesi näytti valuvan suoraan poskille. Menin huonolla ruotsillani kysymään onko kaikki varmasi kunnossa. Pappa sanoi ettei mitään hätää ole, vaimo oli kuulemma vain hieman huonovointinen. Pyysin lupaa tutkia häntä hieman tarkemmin ja kerroin työskenteleväni ambulanssissa. Sain oven auki ja tein muorille ensiarvion, jossa arvioin hengitystä, tajuntaa ja verenkiertoa. Hengityksen ilmavirtaus tuntui (tosin hengitysliikkeet olivat heikkoja ja huokaavia), potilas ei herännyt puheelle eikä ravistelulle eikä rannepulssiakaan oikein saanut tuntumaan. Kaulalta pulssia tunnustellessa tunsin sydämen lyövän harvakseltaan... Sanoin papalle että joudun ottamaan muorin ulos autosta ja soittamaan ambulanssin. Pyysin kaverini avuksi ja yhdessä siirsimme tajuttoman naisen maahan makaamaan jalat kohotettuna. Nödcentral lähetti matkaan ambulanssin ja jatkoin potilaan tutkimista. Pian nainen virkosi sen verran että hän puhui jo sanoja, joskin hieman sekavasti... Neurologista statusta arvioidessani pyysin häntä irvistämään (googlekääntäjä auttoi.. irvistää - gör en grimas) ja huomasin että vain toinen puoli kasvoista irvisti minulle. Tämä on merkki mahdollisesta aivoverenkierron häiriöstä joten soitin vielä uudestaan 112:een ja kerroin havainnostani... päivystäjä kiitti tiedoista ja kertoi soittaneensa lauttayhtiöön, että he odottaisivat rannassa niin kauan että saamme potilaan luovutettua ensihoitajille.. uskomattoman ystävällistä! Kiitos ja tack! Parikymmentä minuuttia odottelimme mummoa kylkiasennossa makuuttaen kunnes ensihoitajat saapuivat paikalle.. Raportin jälkeen jouiduin nopeasti nousemaan lautalle, joka lähtikin saman tien irti rannasta... Toivon mukaan mummukka selvisi tilanteesta hyvin!
Brändöössä ulostauduimme aluksesta ja matka jatkui kohti Kaffestuga campingia. Ajelin sinne etukäteen varaamaan paikkaa puolijoukkueteltalle, jossa seuraava yö oli tarkoitus viettää. Ehdin juuri hoitamaan maksut ja aloittamaan pystytyksen, kun pyöräilijät saapuivat jo perille. Uskomattoman sitkeitä pyöräilijöitä, vaikka nuorimmat taisivat olla 8-vuoden ikäisiä! Yhdessä teltta nousikin nopeasti.. Samalla porukalla olemme tehneet patikka- ja veneretkiä vuosittain, joten jonkinlaista eräilyosaamista alkaa pikkuhiljaa muodostumaan :)
Iltauintien ja iltapalan lisäksi harrastimme väittelykilpailua. Porukka jaettiin puoliksi ja valituista aiheista kehitettiin kunnon väittelyt.. Parhaat argumentit saivat aina hyvät aplodit ja muksutkin ehkä oppivat että väittely ei ole synonyymi sanalle kinastelu. Aamulla heräsimme pieneen vesisateeseen, joka jatkui kuuroluonteisena pitkin päivää. Sade ehkä hieman söi fiilistä, mutta kukaan ei valittanut. Pyöräletkassa pidettiin tunnelmaa yllä lauleskelemalla ja kertomalla tarinoita. Voimaa ja virtaa kaikilla riitti yllin kyllin. Kun pidimme yhden tauon urheilukentän laidalla ei mennyt kuin hetki kun kentällä oli pystyssä pika- ja kestävyysjuoksu kilpailut. Kustavin puolelle päästyämme asfaltin väri muuttui tutun harmaaksi ja tunsimme olevamme jo loppusuoralla.
Matka päättyi Kustavilaiseen käsityöläiskylään, jossa tutustuimme käsityöaloihin. Pääsimme seuraamaan korujen taontaa ja syömään kustavilaisia reikämunkkeja. Ei ollenkaan hassumpi päätös tälle reissulle! Vaikka erilaisia retkiä olemmekin lasten kanssa tehneet, niin tämä oli ensimmäinen kokemus pidemmästä pyöräilyretkestä näin isolla porukalla. Hyvin se kuitenkin sujui ja olen valmis lähtemään matkaan milloin vain uudestaan. Kilometrejä meillä kertyi mittariin 100-130 vähän siitä riippuen miten paljon ylimääräisiä maisemalenkkejä tuli tehtyä. Siirtymät poljimme aina yhdessä letkassa, mutta tauko- ja yöpymispaikoilla tutustuimme alueisiin myös pienemmissä ryhmissä. Letkassa polki aina aikuinen kärjessä, keskellä ja perässä. Pyörien turvavälinä pidimme vähintään yhtä pyöränmittaa ja käsimerkit ja viestit keulalta toistettiin aina letkan loppuun saakka. Aiemmin kehuin, että suurin osa autoilijoista huomioi meidät hyvin Tornion matkalla. Nyt voisin sanoa että KAIKKI autoilijat huomioivat meidät erinomaisen hyvin!
Jatketaan samaan malliin, eiköhän me kaikki mahduta hyvin samalle maantielle!
-Puolipolvi
