lauantai 1. kesäkuuta 2013

Miniloma

Morning!

Ennustus osui oikeaan.. Koko yön sai tehdä oikeasti töitä palkkansa eteen. Keikan ajaminen kesäyössä maistuu kuitenkin miljoona kertaa paremmalle, kuin marraskuun pimeydessä.
Uneton yö ei välttämättä ole parasta mahdollista valmistautumista tulevaan pyöräilyurakkaan, mutta ei reissua ole kyllä muutenkaan tullut pahemmin valmisteltua. Vanhaa sanontaa mukaellen huonosti suunniteltu reissu, saattaa olla hyvin suunniteltu katastrofi.. Toivottavasti kuitenkaan ei mitään katastrofia ole tiedossa. Tärkein asia on kuitenkin kunnossa, eli fillari on huollettu ja varaosia lähtee myös mukaan.
Tarkoituksena on tällä kertaa pyöräillä Turusta Tornioon.. Aikataulu on hieman tiukka, eikä hommassa ole muutenkaan mitään järkeä, mutta tällaisesta heittäytymisestä ja itsensä testaamisesta minä juuri pidän. Homma pyörähtää käyntiin kunhan nyt käyn pari tuntia ensin nukkumassa. Eli auton nokka kohti Suomen Turkua, jonka jälkeen pyörällä takaisin Raumalle ja siitä edelleen kohti pohjoosta. Näihin kuviin ja tunnelmiin.. Vaikka nyt väsyttää, niin pitää olla onnellinen siitä että persikka on vielä ehjänä. Seuraavassa päivityksessä paitsi edelleen väsyttää, niin saatte varmaan lukea millaisia hankautumia ja paiseita pakoputken ympärille on muodostunut.. Notta.

-Puolipolvi




Ei kommentteja:

Lähetä kommentti