sunnuntai 2. kesäkuuta 2013

Turku-Rauma

1. Etappi on poljettu ja nyt pakkaillaan kotona laukkuja loppumatkaa varten. Aluksi oli tarkoitus lähteä liikkeelle Turun kaupungin rajalta, mutta päätinkin sitten aloittaa matkan Turun ytimestä, linnan pihalta.
Olisi pitänyt pyytää joku aborginaali oppaaksi, kun en meinannut löytää oikeaan suuntaan menevää pyöräiltävää reittiä. Aikani kierreltyä ja neuvoja ihmisiltä ja Googlemapsilta kysellen pääsin Raisioon, josta 8-tien laidassa kulkevaa pyörätietä köröttelin aina Maskuun saakka. Turun seudun pyöräteiden kuntoa ei voi kyllä kehua... Monin paikoin päällysteeseen oli rouhittu järjettömiä 15 sentin teräviä droppeja. Välillä pinnoite muuttui myös muuttui sepeliksi ilman mitään varoituksia. Onneksi tuli vaihdettua fillariin uudet pistosuojatut Continentalit.

Nousiaisissa nautin annoksen Varsinais-suomalaista perinneruokaa Hesburgerissa. Pienen ruokatauon jälkeen jatkoin matkaa kevyeen sivuvastatuuleen puskien. Tarkoituksena ei ollut rehkiä, joten Laitilassakin pidin pienen tauon. Kävin täyttämässä vesipullot huoltiksella, sillä nestettä menee 28 asteen helteessä reilusti.
Kotipihassa mittariin oli kertynyt 101.2 km keskarin ollessa 25.3. Huomenna reissuun kaveriksi lähtevä Esa kävi morjestamassa ja suunnittelimme hieman ajoreittejä. Päätimme koukata hieman sisämaan kautta ja huomenissa olisikin tarkoitus olla yötä Lapualla. Etappi on TODELLA pitkä.. Pidempi mitä koskaan olen pyörällä ajanut.. Mutta mennään rauhassa!

Ps. Hanuri otti nokkiinsa jo heti ekasta etapista.. Hiukan pelottaa ajatella miten ruvella mun instrumentti on viikon päästä!!



Ei kommentteja:

Lähetä kommentti